11.12.2014

Kehonkoostumusmittaus

Jeps, kohtapuoliin tuollaiseen


Saapa nähdä mitä tuloksia tulee, vähän kauhunsekaisin fiiliksin lähdetään katsomaan.
Tällä viikolla kävin tekemässä maanantaina jalkatreenit, eilen keskiviikkona yläkroppatreenit ja tänään torstaina sitten vielä uudestaan jalkatreenit. On saanut jaloillekin kunnolla tuntumaa viime aikoina, aina positiivista noin treenatessa :D
Eli pieni loppukiri vielä tuohon mittaukseen, vaikkei nyt varmastikaan mitenkään enää vaikuta mutta tuntuupahan paremmalta käydä siellä, jostain syystä.
Mutta joo, eli nyt on taas sen kesän tauon jälkeen vasta reilun kuukauden kerennyt treenaamaan, sitäkin hyvin epäsäännöllisesti. Tällä viikolla ekaa kertaa pitkään aikaan saa käytyä sen 3 kertaa salilla. Toisaalta, ehkä kun ne luvut saa eteen niin löytyy sellainen 'kauhumotivaatio' että on sitten viimeistään aivan pakko alkaa tekemään enemmän, paremmin ja säännöllisemmin, jos sellaisia lukuja kestä katsella.
Tavoitteena olisi sitten siis ensi vuonna loppuvuodesta (tai jotain) käydä uudestaan ja katsoa, onko mahdollista kehitystä saanut aikaan. Tämä siis puhtaasti kehityksen seuranta tarkoituksessa, olisi kiva tietää sitä vähän luvuillakin eikä vain katsella peilistä, onko jotain muutakin mennyt perille kuin ruoka.

Ruoan kanssa olen kyllä hieman miettinyt, miten sitä kannattaisi hoitaa.
Ravinnollahan tuetaan merkittävästi sitä lihasten kehitystä. Pitää syödä, että lihakset oikeasti kasvaa. Sitten taas, kun haluaa painon puotavan ja 'laihtuvan', pitää syödä vähemmän.
Olen siis nyt syönyt tämän koko treenausajan hyvinkin proteiinipitoista sapuskaa, paistijauhelihaa ja muuta lihaa, joissa olisi mahd. vähän rasvaa. Silti tuntuu välillä että tulee syötyä liikaa suhteessa - lihasten kehittyminen - laihduttaminen.
No joo, kai tuohonkin kaavaan on olemassa jokin helpolta kuulostava selitys; "syö vähemmän ja treenaa enemmän".. Niinpä niin.

No mutta, kohta on viikonloppu, saa rentoilla rauhassa ja vaikka haluaisikin käydä vielä kerran treenaamassa niin ei siihen nyt ole mahdollisuutta kun pientä reissua pukkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti