Rupesi eilen kuntosalilla treenaillessa huomaamaan taas pientä kehitystä, niinhän sitä tulee vääjäämättä salilla käydessä, erityisesti alkuvaiheessa nopeamminkin.
Jaksoi painoja nostella jouhevammin ja 'helpommin' kuin aiemmin, kohta voinee siis nostaa painoja ja aloittaa 'kehitysprosessin' alusta isompien painojen kanssa, jospa niiden kanssa seuraavaksi huomaisi nostelevansa hieman entistä kevyemmin.
Se on joskus hassunnäköistä salilla, kun sinne tulee jätkiä, joista selvästi näkee sellaisen 'bodari'habituksen. Kaverit ottavat painoja ja pumppaavat niillä naama punaisena 5 kertaa ja paiskaavat öristen maahan.
Itsehän en varsinaisesti ole lihasten kehittymiseen ja niiden metodeihin erikoistunut, mutta tämä toiminta vaikuttaa vain enemmän showlta kuin oikeasti kuntoilulta ja lihasten kasvattamiselta.
Sitten taas se päinvastainen, eli ne vittupäät jotka jättävät salilla NE PAINOT NIIHIN LAITTEISIIN kun lopettavat. Onko se nyt niin ylivoimaista viedä ne painot takaisin paikoilleen, kun jättää ne jonkun toisen vietäväksi?
PRKL.
Kaikenlaista porukkaa sitä kuntosalilla liikkuu, enkä nyt tuomitse ketään, salit varmasti kiittävät jäsenmaksuista ja on hyvä että porukka pääsee sohviltaan ylös liikkumaan.
No joo.
Eipä siinä, ei nyt sen syvällisempää ajatusta pyöri tällä hetkellä päässä, itse asiassa suuren suuri jumi on nyt vallitsevana työpäivän lopulla.
Mää lähden himaan.
25.11.2014
24.11.2014
Kuukausi fiilistelyyn eli jouluun!
Morjesta!
Se olis 24.11. eli nopeasti laskettuna kuukausi jouluun!
Meikä on aina ollut jouluihminen.
En kuulu kirkkoon, enkä perusta joulun kristillisestä puolesta. Ristiriitaista? Jouluhan on ehkä se kristillisin juhlapyhä mitä voi olla.
No joo, onhan se kristillinen juhla, mutta itse siis en juhli sitä 'Jeesuksen synttäreinä' tms. vaan diggailen joulusta sen tunnelman takia. Jouluna tulee fiilis ettei ole kiire niin yhtään mihinkään, saa viettää täysin rauhallista ja hiljaista aikaa perheen kanssa ja vaan olla.
Se ei nykyään ole niin itsestäänselvää että saa vain olla paikallaan ja olla miettimättä mitään. Jouluna saa. Ja pitää. Lisäksi tietysti joulusapuskat on parasta mitä on - ja ähky joulupöydän jälkeen välttämätön perinne.
Pienempänä tottakai oli lahjat se nro. 1 juttu joulussa. Kuulemma tein joululahjoista toivelistan vanhemmille jo syys-lokakuussa :D
Ajoissa liikenteessä. Silloinkin oli oma fiiliksensä siinä, että selasi kauppojen postilaatikosta tiputtamia lelukatalogeja ihan innolla.
Tottakai kaikki sanoo että joulu on 'kaupallinen juhla' ja siten täysin turha yms.
No joo, onhan siitä tullut kaupallinen Coca Colan, Gigantin yms. joulumainosten ja kampanjoiden kautta, mutta se nyt on osa hommaa, itseäni se ei haittaa.
Nyt kun on kohta sen kuukauden saanut jo kuunnella joululauluja kauppakeskuksissa ja kaupungilla, rupee hintsusti itselläkin se joulunodotus fiilis nousemaan sieltä.
Toivottavasti olisi valkea joulu, lumi on parasta mitä talvi voi tarjota noin yleisesti. Hetken siitä sai jo nauttia mutta rupeaa sulamaan pikkuhiljaa pois ne vähän mitä taivaalta viikonloppuna tuli..
Se olis 24.11. eli nopeasti laskettuna kuukausi jouluun!
Meikä on aina ollut jouluihminen.
En kuulu kirkkoon, enkä perusta joulun kristillisestä puolesta. Ristiriitaista? Jouluhan on ehkä se kristillisin juhlapyhä mitä voi olla.
No joo, onhan se kristillinen juhla, mutta itse siis en juhli sitä 'Jeesuksen synttäreinä' tms. vaan diggailen joulusta sen tunnelman takia. Jouluna tulee fiilis ettei ole kiire niin yhtään mihinkään, saa viettää täysin rauhallista ja hiljaista aikaa perheen kanssa ja vaan olla.
Se ei nykyään ole niin itsestäänselvää että saa vain olla paikallaan ja olla miettimättä mitään. Jouluna saa. Ja pitää. Lisäksi tietysti joulusapuskat on parasta mitä on - ja ähky joulupöydän jälkeen välttämätön perinne.
Pienempänä tottakai oli lahjat se nro. 1 juttu joulussa. Kuulemma tein joululahjoista toivelistan vanhemmille jo syys-lokakuussa :D
Ajoissa liikenteessä. Silloinkin oli oma fiiliksensä siinä, että selasi kauppojen postilaatikosta tiputtamia lelukatalogeja ihan innolla.
Tottakai kaikki sanoo että joulu on 'kaupallinen juhla' ja siten täysin turha yms.
No joo, onhan siitä tullut kaupallinen Coca Colan, Gigantin yms. joulumainosten ja kampanjoiden kautta, mutta se nyt on osa hommaa, itseäni se ei haittaa.
Nyt kun on kohta sen kuukauden saanut jo kuunnella joululauluja kauppakeskuksissa ja kaupungilla, rupee hintsusti itselläkin se joulunodotus fiilis nousemaan sieltä.
Toivottavasti olisi valkea joulu, lumi on parasta mitä talvi voi tarjota noin yleisesti. Hetken siitä sai jo nauttia mutta rupeaa sulamaan pikkuhiljaa pois ne vähän mitä taivaalta viikonloppuna tuli..
20.11.2014
Motivointi & omistautuminen
Kävin eilen kuntosalilla.
Nyt on taas sellainen leppoisa lihassärky, oikein mukava.
Saapa nähdä onko huomenna taas sitten paikat aivan jumissa, kuten tähänkin asti se suurempi kipu tullut vasta 2 yön jälkeen. Mikähän siinäkin on..?
Jonkun verran on ollut aikoinaan (ja eilenkin vähän) motivoituneisuuden kanssa pientä haastetta.
Sen tietää, että kun menee kuntosalille, treenaus tuntuu hyvältä, siitä tulee huikea fiilis ja tunne, että on todella tehnyt jotain. Silti sinne lähteminen on joskus niin ylitsepääsemättömän hankalaa.
Se on vain omasta päästä eli tahdosta kiinni, että ottaa suunnan sinne salia, tai lenkkipolkua, tai mitä vaan kohti.
Tietenkin pitää kuunnellakin omaa kroppaa, että jos on todella sellainen fiilis ettei mitenkään pysty menemään treenaamaaan, eipä silloin aivan väkisin vääntämällä pidäkään, silloin ei treeni luistakaan kun vituttaa siitä asti kun pääsee salin ovesta sisään.
Mutta jos on vain 'laiska' olo tai ettei ole sellainen fiilis muuten vaan, niin se kun pääsee salin ovesta sisään, se fiilis muuttuu aivan erilaiseksi. Rupee hieman syke nousemaan jo kun saa salivaatteet päälle ja salimusiikin soittimesta korville. Siinä on jo se ensimmäinen hyvä fiilis, mitä treenaus tuottaa.
Varsinkin, kun pitää kunnon rytmin, että joko on lihassärkyä päällä tai sitten kuntosalilla tuottamassa lisää lihassärkyä, niin pysyy se motivaatio huipussaan käydä jumppaamassa. Silloin on koko ajan kroppa muistuttamassa siitä fiiliksestä ja sitä haluaa lisää.
Pienet tauot tekee tottakai hyvää silloin tällöin, mutta kun kroppa rupeaa muistuttelemaan siitä, että pitäisi päästä taas puntille niin silloin on jo hyvällä mallilla. En tarkoita että 7 päivää viikossa pitäisi käydä tämän saavuttaakseen, mutta kunnollinen rytmi kuitenkin, joka luonnollisesti auttaa kehityksessäkin.
Siihen jää koukkuun helposti. Sitä haluaa treenata, syödä hyvin, nukkua kunnolla. Siitä tulee hyvä fiilis ja se fiilis, miksi sitä haluaa jatkaa. Tuntee itsensä paremmaksi ja terveemmäksi. Kehitys rupee näkymään ja se tuo edelleen lisää motivaatiota.
En siis ole mikään sikaniska, vaan normityyppi, ei mitenkään liian näkyviä lihaksia, ei turhan rautaista kuntoa.
Tästä Projekti Kuntosalissa on kyse, lisätä näkyviä lihaksia, kaventaa vyötäröä, kehittää fyysistä kuntoa.
Tykkään vaan treenaamisesta.
Nyt on taas sellainen leppoisa lihassärky, oikein mukava.
Saapa nähdä onko huomenna taas sitten paikat aivan jumissa, kuten tähänkin asti se suurempi kipu tullut vasta 2 yön jälkeen. Mikähän siinäkin on..?
Jonkun verran on ollut aikoinaan (ja eilenkin vähän) motivoituneisuuden kanssa pientä haastetta.
Sen tietää, että kun menee kuntosalille, treenaus tuntuu hyvältä, siitä tulee huikea fiilis ja tunne, että on todella tehnyt jotain. Silti sinne lähteminen on joskus niin ylitsepääsemättömän hankalaa.
Se on vain omasta päästä eli tahdosta kiinni, että ottaa suunnan sinne salia, tai lenkkipolkua, tai mitä vaan kohti.
Tietenkin pitää kuunnellakin omaa kroppaa, että jos on todella sellainen fiilis ettei mitenkään pysty menemään treenaamaaan, eipä silloin aivan väkisin vääntämällä pidäkään, silloin ei treeni luistakaan kun vituttaa siitä asti kun pääsee salin ovesta sisään.
Mutta jos on vain 'laiska' olo tai ettei ole sellainen fiilis muuten vaan, niin se kun pääsee salin ovesta sisään, se fiilis muuttuu aivan erilaiseksi. Rupee hieman syke nousemaan jo kun saa salivaatteet päälle ja salimusiikin soittimesta korville. Siinä on jo se ensimmäinen hyvä fiilis, mitä treenaus tuottaa.
Varsinkin, kun pitää kunnon rytmin, että joko on lihassärkyä päällä tai sitten kuntosalilla tuottamassa lisää lihassärkyä, niin pysyy se motivaatio huipussaan käydä jumppaamassa. Silloin on koko ajan kroppa muistuttamassa siitä fiiliksestä ja sitä haluaa lisää.
Pienet tauot tekee tottakai hyvää silloin tällöin, mutta kun kroppa rupeaa muistuttelemaan siitä, että pitäisi päästä taas puntille niin silloin on jo hyvällä mallilla. En tarkoita että 7 päivää viikossa pitäisi käydä tämän saavuttaakseen, mutta kunnollinen rytmi kuitenkin, joka luonnollisesti auttaa kehityksessäkin.
Siihen jää koukkuun helposti. Sitä haluaa treenata, syödä hyvin, nukkua kunnolla. Siitä tulee hyvä fiilis ja se fiilis, miksi sitä haluaa jatkaa. Tuntee itsensä paremmaksi ja terveemmäksi. Kehitys rupee näkymään ja se tuo edelleen lisää motivaatiota.
En siis ole mikään sikaniska, vaan normityyppi, ei mitenkään liian näkyviä lihaksia, ei turhan rautaista kuntoa.
Tästä Projekti Kuntosalissa on kyse, lisätä näkyviä lihaksia, kaventaa vyötäröä, kehittää fyysistä kuntoa.
Tykkään vaan treenaamisesta.
19.11.2014
Kuolema
Diippiä shittiä tulossa:
Kuolema on hyvinkin arka aihe puhua yleensä. Kuitenkin siitä voidaan heittää läppää ja vitsailla mutta kun se osuu kohdalle omaan lähipiiriin tms. siihen suhtautuu täysin toisella tavalla.
Aihe kiinnostaa sinällään, että kukaan ei tiedä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.
Enemmän melkein sitä pelkää, kuin sitä miten aikoo kuolla, yleensä sehän on äkkiä hoidettu prosessi, ei kerkeä edes itse tajuamaan hommaa. Kai?
Aihe tuli mieleen kun on hautajaiset edessä, johon olen menossa.
Kyse on ystäväni, joka kuoli syöpään alle 30-vuotiaana. Sehän on sanomattakin selvää että aivan liian nuorena.
Kun ihminen kuolee, tottakai itsekin suree menehtynyttä, mutta siinä huomaa myös vainajan lähimmäisten sen todellisen aitouden, sen aidon surun ja haavoittuneisuuden. Sekin itsessään on jo melko rankkaa seurata, varsinkin kun yleensä tulee se fiilis ettei itse oikein osaa tai voi tehdä mitään asialle.
Itselleni kuolema on tullut sinänsä 'tutuksi' eri muodoissaan.
Lähimmin kun isäni kuoli, kun olin 14 -vuotias. Isä taisteli 2 syöpää, mutta jälkimmäinen heikensi taistelun jälkeen ihmistä niin, että tuli parantumaton tauti, joka vei voiton.
Lisäksi 1 kaverini on tehnyt itsemurhan, 2 kaveria on yrittänyt sitä onnistumatta ja 1 koulukaverini kuoli onnettomuudessa.
Muistan ensimmäisiä kertoja, kun kuolemaa jouduin käsittelemään, kun ala-asteen opettajani 2 vuoden jälkeen kuoli syöpään. Kaikki pitivät hänestä ja hän oli lähes koulun suosituin maikka.
Koko homma tuli melko yllätyksenä, mutta niin pienenä ei oikein osannut hommaa edes käsitellä, mutta muistikuvat on jääneet päähän tapahtuneesta.
Lisäksi ala-asteella, 3. tai 4. luokalla 'puolikaverini' joka pelasi kanssani samassa jalkapallojoukkueessa, sanottiin hirttäytyneen.
Muistan kouluun tullessani nähneeni Suomen lipun koulun pihalla puolitangossa ja ihmettelin silloin että mitähän nyt on tapahtunut.
Sitten kun asia kerrottiin, osasi jo ehkä vähän avata sitä että kaveri on todella poissa. Ja tehnyt itsemurhan, tai ainakin meille sanottiin (tai huhut pyörivät).
Silloin muistan ensimmäisen kerran järkyttyneeni asiasta, että ihmiset todella kuolevat ja ovat ikuisesti sen jälkeen poissa. Kaveri ei tosiaan siis ollut edes ns. hyvä kaveri, eli en hengaillut hänen kanssaan muuten, kun jalkapallojoukkueessa pelattiin.
Ajattelin kirjoittaa tälläisen postauksen jo hetki sitten, mutta sitten mietin että onkohan tämä ihan sopivaa.. mutta, no anonyymisti on helpompi näin tehdä, muuten en ehkä olisikaan.
Näitä asioita olen siis päässäni pyöritellyt ja pohtinut pitkän aikaa, muistoja ja spekuloinut mitä kuolema on ja mitä sen jälkeen. En siis kuulu kirkkoon enkä usko Jumalaan, joten oma mieleni on täysin auki mitä tapahtuu kuoleman jälkeen.
Ehkä tämäkin sitten on 'terapeuttinen' tapa käsitellä, kirjoittaa tänne.
Kuolema on hyvinkin arka aihe puhua yleensä. Kuitenkin siitä voidaan heittää läppää ja vitsailla mutta kun se osuu kohdalle omaan lähipiiriin tms. siihen suhtautuu täysin toisella tavalla.
Aihe kiinnostaa sinällään, että kukaan ei tiedä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.
Enemmän melkein sitä pelkää, kuin sitä miten aikoo kuolla, yleensä sehän on äkkiä hoidettu prosessi, ei kerkeä edes itse tajuamaan hommaa. Kai?
Aihe tuli mieleen kun on hautajaiset edessä, johon olen menossa.
Kyse on ystäväni, joka kuoli syöpään alle 30-vuotiaana. Sehän on sanomattakin selvää että aivan liian nuorena.
Kun ihminen kuolee, tottakai itsekin suree menehtynyttä, mutta siinä huomaa myös vainajan lähimmäisten sen todellisen aitouden, sen aidon surun ja haavoittuneisuuden. Sekin itsessään on jo melko rankkaa seurata, varsinkin kun yleensä tulee se fiilis ettei itse oikein osaa tai voi tehdä mitään asialle.
Itselleni kuolema on tullut sinänsä 'tutuksi' eri muodoissaan.
Lähimmin kun isäni kuoli, kun olin 14 -vuotias. Isä taisteli 2 syöpää, mutta jälkimmäinen heikensi taistelun jälkeen ihmistä niin, että tuli parantumaton tauti, joka vei voiton.
Lisäksi 1 kaverini on tehnyt itsemurhan, 2 kaveria on yrittänyt sitä onnistumatta ja 1 koulukaverini kuoli onnettomuudessa.
Muistan ensimmäisiä kertoja, kun kuolemaa jouduin käsittelemään, kun ala-asteen opettajani 2 vuoden jälkeen kuoli syöpään. Kaikki pitivät hänestä ja hän oli lähes koulun suosituin maikka.
Koko homma tuli melko yllätyksenä, mutta niin pienenä ei oikein osannut hommaa edes käsitellä, mutta muistikuvat on jääneet päähän tapahtuneesta.
Lisäksi ala-asteella, 3. tai 4. luokalla 'puolikaverini' joka pelasi kanssani samassa jalkapallojoukkueessa, sanottiin hirttäytyneen.
Muistan kouluun tullessani nähneeni Suomen lipun koulun pihalla puolitangossa ja ihmettelin silloin että mitähän nyt on tapahtunut.
Sitten kun asia kerrottiin, osasi jo ehkä vähän avata sitä että kaveri on todella poissa. Ja tehnyt itsemurhan, tai ainakin meille sanottiin (tai huhut pyörivät).
Silloin muistan ensimmäisen kerran järkyttyneeni asiasta, että ihmiset todella kuolevat ja ovat ikuisesti sen jälkeen poissa. Kaveri ei tosiaan siis ollut edes ns. hyvä kaveri, eli en hengaillut hänen kanssaan muuten, kun jalkapallojoukkueessa pelattiin.
Ajattelin kirjoittaa tälläisen postauksen jo hetki sitten, mutta sitten mietin että onkohan tämä ihan sopivaa.. mutta, no anonyymisti on helpompi näin tehdä, muuten en ehkä olisikaan.
Näitä asioita olen siis päässäni pyöritellyt ja pohtinut pitkän aikaa, muistoja ja spekuloinut mitä kuolema on ja mitä sen jälkeen. En siis kuulu kirkkoon enkä usko Jumalaan, joten oma mieleni on täysin auki mitä tapahtuu kuoleman jälkeen.
Ehkä tämäkin sitten on 'terapeuttinen' tapa käsitellä, kirjoittaa tänne.
18.11.2014
Fury
Morientes
Otsikon mukaan, tuli katsottua tuossa uudehko leffa, Fury. Brad Pitt ja kumppanit rymyävät taistelupanssarivaunulla ympäri Saksaa ja lahtaavat natseja. Idea sinänsä hyvä, sillä vaunuleffoja ei montaa ole tehty joten näkökulma taas hieman erilainen, pointsit siitä. Leffa oli viihdyttävä, tykkäsin kyllä vaikka Hollywood-blingiä ja överöintiä olikin jonkun verran.
Itseeni tosin siis kyllä kolahti ja etukäteen odotukset olivat korkealla, koska olin itsekin armeijassa panssarivaunumiehistössä, tosin rynnäkkövaunussa mutta kuitenkin.
Kuntoilu on vielä hieman jäänyt, olen nyt kunnolla parannellut flunssaa ja rupeaa pikkuhiljaa helpottamaan. Huomenissa menen varmastikin käymään taas kuntosalilla jumppaamassa. Se onkin ehkä ainoa kerta tällä viikolla kun kerkeän, joten pieni pakkokin käydä tekemässä treenit ettei ihan kokonaan jää. Kiireinen loppuviikko edessä, onneksi se on nyt edessä jonka jälkeen se on ohi ja voi taas keskittyä leppoisampiin viikonloppuihin.
Kävin tuossa Helsingin uuden Forumiin avatun Gigantin avajaisissa, oli niin makoisia tarjouksia. Kuulemma järkyttävät jonot oli ihan lähes yötä myöten, mutta itse kävin lounastauolla niin ei tarvinnut kuin n. 5 minuuttia odotella ulkopuolella. Sisälläkin oli porukkaa kun rannalla hiekkaa, mutta yllättävän jouhevasti hoitui asiointi yms. Pisteet siitä Gigantille.
Ostin itselleni uuden lelun, eli uuden puhelimen - Samsung Galaxy S5. Puoliksi heräteostos, vanha oli vielä ihan ok, vaikka pientä vikaa rupesi olemaan ja tuon uuden ostopäätöksen tein ihan hetki ennen Giganttiin astumista. Että näin, mutta loistava luuri on ollut tuo S5 toistaiseksi.
Tälläistä tällä kertaa, pitäisi kohtapuoliin jotain joululahjoja ruveta miettimään tyttöystävälle ja perheelle.. Velipojalle keksin jo mutta siihen se sitten jääkin..
Otsikon mukaan, tuli katsottua tuossa uudehko leffa, Fury. Brad Pitt ja kumppanit rymyävät taistelupanssarivaunulla ympäri Saksaa ja lahtaavat natseja. Idea sinänsä hyvä, sillä vaunuleffoja ei montaa ole tehty joten näkökulma taas hieman erilainen, pointsit siitä. Leffa oli viihdyttävä, tykkäsin kyllä vaikka Hollywood-blingiä ja överöintiä olikin jonkun verran.
Itseeni tosin siis kyllä kolahti ja etukäteen odotukset olivat korkealla, koska olin itsekin armeijassa panssarivaunumiehistössä, tosin rynnäkkövaunussa mutta kuitenkin.
Kuntoilu on vielä hieman jäänyt, olen nyt kunnolla parannellut flunssaa ja rupeaa pikkuhiljaa helpottamaan. Huomenissa menen varmastikin käymään taas kuntosalilla jumppaamassa. Se onkin ehkä ainoa kerta tällä viikolla kun kerkeän, joten pieni pakkokin käydä tekemässä treenit ettei ihan kokonaan jää. Kiireinen loppuviikko edessä, onneksi se on nyt edessä jonka jälkeen se on ohi ja voi taas keskittyä leppoisampiin viikonloppuihin.
Kävin tuossa Helsingin uuden Forumiin avatun Gigantin avajaisissa, oli niin makoisia tarjouksia. Kuulemma järkyttävät jonot oli ihan lähes yötä myöten, mutta itse kävin lounastauolla niin ei tarvinnut kuin n. 5 minuuttia odotella ulkopuolella. Sisälläkin oli porukkaa kun rannalla hiekkaa, mutta yllättävän jouhevasti hoitui asiointi yms. Pisteet siitä Gigantille.
Ostin itselleni uuden lelun, eli uuden puhelimen - Samsung Galaxy S5. Puoliksi heräteostos, vanha oli vielä ihan ok, vaikka pientä vikaa rupesi olemaan ja tuon uuden ostopäätöksen tein ihan hetki ennen Giganttiin astumista. Että näin, mutta loistava luuri on ollut tuo S5 toistaiseksi.
Tälläistä tällä kertaa, pitäisi kohtapuoliin jotain joululahjoja ruveta miettimään tyttöystävälle ja perheelle.. Velipojalle keksin jo mutta siihen se sitten jääkin..
12.11.2014
Lepoa
Nenä ei lopeta vuotamista tai on tukossa ettei henki kulje
Näin se menee tällä hetkellä, tilanne ei ole muuttunut viime kirjoituksesta.
Joka aamu kun herää niin huomaa että nenä on aivan tukossa ja suu täysin kuiva kun pitänyt sitä kautta hengitellä yön aikana. Tyttöystäväkin survaisi yksi yö kyynärpään kylkeen kun muka olin kuorsannut niin kovaa. Normaalistihan en siis kuorsaa mutta tukkoinen nenä ilmeisesti aiheuttaa monenlaisia komplikaatioita..
Alkuviikosta kävin pienestä flunssasta huolimatta tekemässä jalkatreeniä salilla, mutta siellä huomasin että kroppa on vieläkin jonkinlaisessa palautumistilassa kun särki moneen paikkaan, joten otan nyt lepoa niin kauan kuin flunssa lähtee pois ja tuntuu taas lihaksissa sen verran hyvältä että uusi treeni uppoaa ilman ylimääräsiä särkyjä.
Motivaatiota mennä jumppaamaan on kyllä kuitenkin, vaikka sitä olen pelännyt että se katoaa kun juuri olisi saanut salirytmiä päälle.
Hieman taas uudenlaista aihetta: Tykkään siis pelailla konsolipelejä (Xbox360) ja tottakai sitä perus änäriä (NHL14). Pääasiassa siis urheilupelejä pelaan, FIFA ja Madden löytyy myös pelihyllystä. Lisäksi hieman erilaisia, GTA V, Battlefield 3 yms.
Viime aikoina ajattelin laajentaa hieman suppeaa pelikokelmaani ja aloin pelaamaan Assassins Creed-sarjaa alusta asti. Ostin Heritage-collectionin, jossa ilmeisesti tärkeimmät AC pelit. Näitä olen hakannut ja täytyy sanoa että tykkään kyllä paljon meiningistä!
Salamurhaajana hiipiminen ja hyppiminen on kyllä hauskaa puuhaa, vaikka välillä pelien pienet virheet ja 'bugit' häiritsevät. Tarina on kuitenkin hyvä.
Nyt on Assassins Creed 3 pelaamisen alla, jota on kritisoitu paljon. Vaikka melko alussa olenkin vielä, täytyy sanoa ettei se fiilis ole kyllä lähellekään samaa kun Italian renessanssissa Eziolla hyppiessä. Täytyy nyt vielä katsoa jos lähtisi parempaan päin, mutta Black Flagin pelaamista jo odottelen innolla, joka löytyy jo myös erikseen ostettuna hyllystä. Lisäksi täytyy varmaan hakea pois aivan juuri julkaistava AC, ennenkuin tähtäimessä on ostaa ensi vuoden puolella uusi konsoli. Paluu Sonyn aikakauteen, jonka parissa olen kasvanut eli Playstation 4.
10.11.2014
Syysflunssaa & Stand uppia
Jees, eli perjantaista lähtien ollut hieman flunssainen olo. Alkuun oli vain kurkku kipeä mutta sitten löi nenänkin täyteen tavaraa.
Mää en edes kauhean helposti sairastu, mutta nyt on vähän ikävät fiilikset ollut.
Viikoloppu menikin sitten kuumaa kahvia ja teetä juodessa ja vähän kavereilla käymässä.
Sunnuntaina tosin kävin katsomassa brittiläistä koomikkoa, Jimmy Carria Helsingin kulttuuritalolla.
Oli aivan törkeän hyvä setti, sai kyllä nauraa ihan huolella. Kaverilla on kyllä tosi röyhkeitä läppiä mut uppos kyllä muhun ja naurusta päätellen kaikkiin muihinkin. Ei ihan julkisesti voi noita vitsejä lähtee heittelemään :D
Mutta tänään siis vielä on hieman tukossa olo, mutta on sitä pahempaakin olotilaa ollut joten tänään on sitten taas jalkatreenipäivä.
Pyrin jaksottamaan treenit 3 krt/viikko, joka toisella viikolla 2 kertaa yläkroppaa ja 1 jalkoja, joka toisella 2 jalkoja ja 1 yläkroppaa, pysyisi vähän tasapainossa hommat.
En nyt alkuun ainakaan ole niin 'pro' ja ota tosissaan että jokaisen päivän pyhittäisin omalle lihasryhmälle, vaikka niin tein vuosi sitten. Nyt teen vain fiiliksen mukaan, vaikka olenkin jakanut yläkropan ja alakropan erikseen kuitenkin.
Näillä mennään, toivottavasti flunssa hellittäisi tästä nopeasti.
Mää en edes kauhean helposti sairastu, mutta nyt on vähän ikävät fiilikset ollut.
Viikoloppu menikin sitten kuumaa kahvia ja teetä juodessa ja vähän kavereilla käymässä.
Sunnuntaina tosin kävin katsomassa brittiläistä koomikkoa, Jimmy Carria Helsingin kulttuuritalolla.
Oli aivan törkeän hyvä setti, sai kyllä nauraa ihan huolella. Kaverilla on kyllä tosi röyhkeitä läppiä mut uppos kyllä muhun ja naurusta päätellen kaikkiin muihinkin. Ei ihan julkisesti voi noita vitsejä lähtee heittelemään :D
Mutta tänään siis vielä on hieman tukossa olo, mutta on sitä pahempaakin olotilaa ollut joten tänään on sitten taas jalkatreenipäivä.
Pyrin jaksottamaan treenit 3 krt/viikko, joka toisella viikolla 2 kertaa yläkroppaa ja 1 jalkoja, joka toisella 2 jalkoja ja 1 yläkroppaa, pysyisi vähän tasapainossa hommat.
En nyt alkuun ainakaan ole niin 'pro' ja ota tosissaan että jokaisen päivän pyhittäisin omalle lihasryhmälle, vaikka niin tein vuosi sitten. Nyt teen vain fiiliksen mukaan, vaikka olenkin jakanut yläkropan ja alakropan erikseen kuitenkin.
Näillä mennään, toivottavasti flunssa hellittäisi tästä nopeasti.
6.11.2014
Kroppa on rikki
Projekti kuntosali on alkanut yllättävän hyvin, molempina päivinä kun olen pyrkinyt käymään salilla, olen myös käynyt.
Ensimmäisenä päivänä kävin tekemässä yläkroppatreenin, josta odotin infernaalista kipua.
Treenin jälkeisenä päivänä ei tuntunut kuitenkaan pahemmalta, kuten aiemmin kirjoitin, mutta jumalautaperkele sitä päivää 2 päivää treenistä. Aamulla herätessäni en meinannut päästä sängystä ylös kun joka paikkaa vyötäröstä ylöspäin sattui. Erityisesti alaselkää, jolle tein vain yhden sarjan, mutta joka on vissiin vähän herkempi alue ainakin minulla kipeytymään. Eilinen oli siis täyttä tuskaa aamusta iltaan, tänään on ruvennut taas helpottamaan hieman.. kunnes huomenna yläkroppatreeni uudestaan..
Eilen kävin tekemässä jalkatreeniä, aloitin kuntosalin yläkerrassa, jossa oli muutama jalkalaite ja lähdin hyvän alkutreenin jälkeen alakertaan pohkeita pumppailemaan. Rappusissa rupesi jalat tärisemään, joten ajattelin jo siinä vaiheessa että no niin.. ei muuta kun pohkeet ja loput jalat kondikseen ja tärisevin jaloin kohti kotia. Paketti paistijauhelihaa ja purkki raejuustoa, sai kroppa sen proteiiniannoksensa ainakin kunnolla.
Tänään ei taas jalat ole olleet kuitenkaan sen kipeämmät, katsotaanpa taas huomenissa pystynkö kävelemään ollenkaan..
Kaikenkaikkiaan, Projekti kuntosali on alkanut hyvinkin mallikkaasti ja ilmeisesti treeni ainakin perille mennyt tuosta lihaksien tuskasta päätellen.
Tästä on hyvä jatkaa, huhhuh.
Ensimmäisenä päivänä kävin tekemässä yläkroppatreenin, josta odotin infernaalista kipua.
Treenin jälkeisenä päivänä ei tuntunut kuitenkaan pahemmalta, kuten aiemmin kirjoitin, mutta jumalautaperkele sitä päivää 2 päivää treenistä. Aamulla herätessäni en meinannut päästä sängystä ylös kun joka paikkaa vyötäröstä ylöspäin sattui. Erityisesti alaselkää, jolle tein vain yhden sarjan, mutta joka on vissiin vähän herkempi alue ainakin minulla kipeytymään. Eilinen oli siis täyttä tuskaa aamusta iltaan, tänään on ruvennut taas helpottamaan hieman.. kunnes huomenna yläkroppatreeni uudestaan..
Eilen kävin tekemässä jalkatreeniä, aloitin kuntosalin yläkerrassa, jossa oli muutama jalkalaite ja lähdin hyvän alkutreenin jälkeen alakertaan pohkeita pumppailemaan. Rappusissa rupesi jalat tärisemään, joten ajattelin jo siinä vaiheessa että no niin.. ei muuta kun pohkeet ja loput jalat kondikseen ja tärisevin jaloin kohti kotia. Paketti paistijauhelihaa ja purkki raejuustoa, sai kroppa sen proteiiniannoksensa ainakin kunnolla.
Tänään ei taas jalat ole olleet kuitenkaan sen kipeämmät, katsotaanpa taas huomenissa pystynkö kävelemään ollenkaan..
Kaikenkaikkiaan, Projekti kuntosali on alkanut hyvinkin mallikkaasti ja ilmeisesti treeni ainakin perille mennyt tuosta lihaksien tuskasta päätellen.
Tästä on hyvä jatkaa, huhhuh.
4.11.2014
Onneks on sentään tiistai
Onhan se parempi kuin maanantai, hä.
En oo koskaan tykännyt maanantaista (Karvinen on mun esikuva), ensinnäkään viikonlopun jälkeen ei saa koskaan sunnuntai-maanantai yönä nukuttua kun tietää että uusi arkiviikko alkaa taas ja pitäisi nousta aikasin ja duuni/koulujutut pyörii päässä yms.
Ei tosin eilinen niin paha päivä ollut, mutta kiva silti että on se tiistai nyt päällä.
Kävin eilen siellä kuntosalilla (high five itseni kanssa!) ja odotin tästä päivästä fyysisen rampautumisen tapaista olotilaa, mutta kroppa onkin ihan ok. Tietysti normaalia lihassärkyä, mutta se on vain kivantuntuista. En tiedä, omasta mielestäni vedin treenin normaalisti ja peruspainoilla, en ainakaan pudottanut mitään edellisestä treenistä, josta on monta kuukautta.
Noh, seuraavaksi toivottavasti jaksan huomenna mennä tekemään jalkatreenit, niiden jälkeen tunnetusti olen aivan rikki ja monta päivää kävelen kuin olisi paskat housussa, ainakin sen ekan kerran jälkeen pitkään aikaan.
Oon miettinyt että pitäisi ehkä valita blogille jokin suunta. Nyt on vain ollut random mielipiteiden kirjoittelua ja vähän kuulumisia.
Ehkä jatkan ainakin kuulumisten saralla, ehkä kirjoittelen mielipidekirjoituksia silloin tällöin, kun sellainen fiilis tulee. Urheilujuttuja ei siis tulekaan kauhean aktiivisesti, ellei sellainen fiilis ota vallan jossain vaiheessa, fiilispohjaltahan tätä siis tehdäänkin.
Eipä siinä, Ei tässä tämän ihmeellisempää. Töissä on tylsää.
3.11.2014
Projektit Kuntosali & Movember
Terves ja marraskuuta!
Ihmeen hyvä fiilis vaikka ulkona sataakin.
Niin, nyt on marraskuu. 2 vuotta sitten ensimmäisen kerran sain kosketuksen Movemberiin, ja silloin hieman kokeilin itsekin pensseleitä kasvattaa. Silloin olin Ranskassa, ja kavereinani oli muutaman vuoden vanhempia mm. italialainen ja brasilialainen. Koitapa heidän seurassaan kasvattaa uskottavia viiksiä kuukaudessa kun he saavat sellaiset aikaan 2 päivässä. Viime vuonna en lähtenyt mukaan, vain koska unohdin homman ja ajoin viikseni parran mukana joku kerta, joten lopetin siihen yrittämisen.
Tänä vuonna kuitenkin taas, toivottavasti menee paremmin kuin 2 vuotta sitten. Parta ainakin kasvaa vähän kovempaa, viiksetkin tulee naamaan jo viikossa, toivottavasti kuukaudessa jo sellaiset kunnon kalapuikot. Toivottavasti en vaan kiinny niihin, parrasta olen aina pitänyt mutta viiksistä en juurikaan.. no, saa nähdä, Movember on kuitenkin nyt päällä, let them 'staches grow!
Samaten kuin Projekti Kuntosali.
Otin viimein, jopa suunnitelman mukaan, salikamat reppuun ja töihin mukaan. Jos kotimatkalla pääsisi poikkeamaan kuntosalilla ja hankkimaan sen jäsenyyden tähän uuteen paikkaan. Motivaatiota kuntoilla taas on ainakin, jos pyrkisi vähintään siihen vuoden takaiseen 3 krt/viikko rytmiin.
Kaipaa kyllä sitä lihassärkyä treenin jälkeen ja varsinkin jälkeisenä päivänä. Siinä on kyllä sitä jotain hienoa, vaikka onkin vähän ikävän tuntuista. Varsinkin alkuun kun menee ihan jumiin, mutta kyllä se siitä sitten taas.
Voisin sanoa että juuri vuosi sitten olin ehkä parhaassa kunnossa ikinä lihaskasvun puolesta ja siihen pyrin jälleen ja kun se toivottavasti on saavutettu, niin siitä aina eteenpäin. Aerobisesta, lenkkeilystä yms. en ole oikein koskaan pitänyt, mutta kuntosalin treenaukseen olen kyllä tykästynyt paljon.
En aio hieman kärkästä Fitness-buumi tekstiä uhmata, eli en aio kilpailla ja dieetata yms. vaan ihan oman kunnon (ja totuuden nimissä ulkonäön) takia rupen nostelemaan rautoja.
Toivottavasti tavoitteet pysyvät kirkkaina mielessä ja saan kunnon rytmin salilla ramppaamiseen.
Peace!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)