Kuolema

Diippiä shittiä tulossa:

Kuolema on hyvinkin arka aihe puhua yleensä. Kuitenkin siitä voidaan heittää läppää ja vitsailla mutta kun se osuu kohdalle omaan lähipiiriin tms. siihen suhtautuu täysin toisella tavalla.

Aihe kiinnostaa sinällään, että kukaan ei tiedä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.
Enemmän melkein sitä pelkää, kuin sitä miten aikoo kuolla, yleensä sehän on äkkiä hoidettu prosessi, ei kerkeä edes itse tajuamaan hommaa. Kai?

Aihe tuli mieleen kun on hautajaiset edessä, johon olen menossa.
Kyse on ystäväni, joka kuoli syöpään alle 30-vuotiaana. Sehän on sanomattakin selvää että aivan liian nuorena.
Kun ihminen kuolee, tottakai itsekin suree menehtynyttä, mutta siinä huomaa myös vainajan lähimmäisten sen todellisen aitouden, sen aidon surun ja haavoittuneisuuden. Sekin itsessään on jo melko rankkaa seurata, varsinkin kun yleensä tulee se fiilis ettei itse oikein osaa tai voi tehdä mitään asialle.

Itselleni kuolema on tullut sinänsä 'tutuksi' eri muodoissaan.
Lähimmin kun isäni kuoli, kun olin 14 -vuotias. Isä taisteli 2 syöpää, mutta jälkimmäinen heikensi taistelun jälkeen ihmistä niin, että tuli parantumaton tauti, joka vei voiton.
Lisäksi 1 kaverini on tehnyt itsemurhan, 2 kaveria on yrittänyt sitä onnistumatta ja 1 koulukaverini kuoli onnettomuudessa.

Muistan ensimmäisiä kertoja, kun kuolemaa jouduin käsittelemään, kun ala-asteen opettajani 2 vuoden jälkeen kuoli syöpään. Kaikki pitivät hänestä ja hän oli lähes koulun suosituin maikka.
Koko homma tuli melko yllätyksenä, mutta niin pienenä ei oikein osannut hommaa edes käsitellä, mutta muistikuvat on jääneet päähän tapahtuneesta.
Lisäksi ala-asteella, 3. tai 4. luokalla 'puolikaverini' joka pelasi kanssani samassa jalkapallojoukkueessa, sanottiin hirttäytyneen.
Muistan kouluun tullessani nähneeni Suomen lipun koulun pihalla puolitangossa ja ihmettelin silloin että mitähän nyt on tapahtunut.
Sitten kun asia kerrottiin, osasi jo ehkä vähän avata sitä että kaveri on todella poissa. Ja tehnyt itsemurhan, tai ainakin meille sanottiin (tai huhut pyörivät).
Silloin muistan ensimmäisen kerran järkyttyneeni asiasta, että ihmiset todella kuolevat ja ovat ikuisesti sen jälkeen poissa. Kaveri ei tosiaan siis ollut edes ns. hyvä kaveri, eli en hengaillut hänen kanssaan muuten, kun jalkapallojoukkueessa pelattiin.

Ajattelin kirjoittaa tälläisen postauksen jo hetki sitten, mutta sitten mietin että onkohan tämä ihan sopivaa.. mutta, no anonyymisti on helpompi näin tehdä, muuten en ehkä olisikaan.
Näitä asioita olen siis päässäni pyöritellyt ja pohtinut pitkän aikaa, muistoja ja spekuloinut mitä kuolema on ja mitä sen jälkeen. En siis kuulu kirkkoon enkä usko Jumalaan, joten oma mieleni on täysin auki mitä tapahtuu kuoleman jälkeen.
Ehkä tämäkin sitten on 'terapeuttinen' tapa käsitellä, kirjoittaa tänne.