Joululahjojen ostamisen vaikeus

Se aika vuodesta

Miten se onkin joka vuosi niin vaikeaa?

Joulu on muuten jees, mutta se pään seinään hakkaaminen lahjojen kanssa on se jäätynyt käpy.

Veronpalautukset sun muut on ensinnäkin jo tuhlattu omiin viihdykkeisiin, sitten kun on se viikko jouluun niin ruvetaan panikoimaan, kun ei taaskaan ole keksitty mitään fiksua tarpeeksi ajoissa noin joululahjojen suhteen (tämä tilanne nyt itselläni).

No, intuitio ja se tekemisen meininki tunnetusti on huipussaan vasta kun on jo kiire (kouluhomma, hommat ylipäätään). Eiköhän sitä jotain tule keksittyä, tarpeellista tai vähemmän tarpeellista.

Eipä siinä, joululahjoja on saamisen kanssa kiva myöskin antaa lähimmäisille.

Aiemmin, kun olin syksyt ja talvet ulkomailla ja tulin juuri jouluksi Suomeen, oli sinänsä suht helppoa keksiä lahjoja, sen kun tuo 'tuliaisia' ulkomailta ja käärii ne vain pakettiin niin avot.

Nyt pitäisi vaan taas ryysiä sekaan kauppakeskusten ja ostareiden tungokseen ja koittaa repiä itselleen sen haluamansa lahjaidean. Kyllä sitten taas pankkitili kiittää kun on ostokset hoidettu..

No, onhan se kiva nähdä sitten ne ilmeet saajan kasvoillakin kun avaa juuri sen oman paketin. Ellei se sitten ole pettymyksen irvistys :D

Se vielä, kun haluaisi antaa mahdollisimman persoonallisen ja 'erilaisen' lahjan jokaiselle. Jotain hyödyllistä kuitenkin, mutta ei ihan ns. peruslahjaa, eli jotain suihkusaippuasettiä tms.

Vähän repäistä, jotain erilaista jota ei välttämättä osaa edes odottaa. Koitappa siinä keksiä sitten niin..

Nuoruuden nostalgia

Asiat, mitä tein nuorempana

Nuoruus on hienoa aikaa. Silloin luulee, että aikuistuu ja elämä helpottuu kun saa itse vastata itsestään entistä enemmän.
Pffffff, päinvastoin.

Vastuut ja velvollisuudet iskevät vatsaan täysillä. Mitä vanhemmaksi elää (itse hyvä puhua..) sitä enemmän ehkä huomaa, miten asiat olivat helpompia nuorempana kun ei tarvinnut huolehtia läheskään niin paljon.
Toisaalta itse olen sitä mieltä että 'vanhempanakin' elämäntapa ja fiilis on asenteesta kiinni.
Yksi lause, mitä suoraan vihaan on että 'olen liian vanha...'. Et ole.
Yksi mitä kuulee ehkä eniten on, että 'olen liian vanha juhlimaan' seuraavan aamun krapulointiin vedoten. Kuinka helvetin tylsää elämä olisi, jos ei joskus olisi vähän viihteellä? Irwinkin lauloi aikanaan että "elämä on tylsää, jos ei joskus juhli näin, no kuka sitä aina jaksaa olla selvinpäin". Nimenomaan.

No mutta siihen nuoruuteen takas.
Viime aikoina olen taas hieman tutustunut niihin juttuihin, mitä nuorempana tein.
Jalkapallo on aina kiinnostanut ja tulee aina kiinnostamaan, mutta nuorempana pelasin jalkapallomanageripeliä Hattrickiä.
Jostain tämä tuli taas mieleeni yksi ilta, ihan puskista vaikken ollut koko sivustoa nähnyt tai siitä kuullut ainakaan reiluun 5 vuoteen. Spontaanisti samantien avasin sivun ja aloitin jälleen, piiiiitkän tauon jälkeen oman virtuaalisen managerin urani. Siinä oli sitä nostalgian taikaa kun pelin vihreät ja valkoiset värit lävähtivät näytölle. Onneksi peli ei ole juurikaan muuttunut niistä ajoista, kun aikanaan pelasin sitä aiemmin. Awesome.

Samaten, kun nuorempana harrastin erästä urhelulajia, joka ei Suomessa ole juurikaan iso juttu tai kauhean suosittua.
Nyt vähän aika sitten inspiroiduin menemään lajin sivuille selailemaan meininkiä ja samat naamat siellä vieläkin pyörivät, mitä nyt aika paljon lopettanutkin ja silloisen joukkueeni kaikki jaokset lopettaneet myös toimintansa :D
No mutta kuitenkin, oli kiva taas käydä katsomassa menoa ja varmasti tulen katsomaan vielä lajin turnausvideoita ja muuten fiilistelemään.
Saa nähdä jos intoutuisi taas sitä harrastamaan, hieman tyyristä vain on taas sen aloittaminen..

Joululomaa

Viikko joululomaan!

Sitten alkaa se ultimaattinen rentoutus ja chillausvaihde.

Tosin jos olis tuo eräs kuntosali auki joulun välipäivinä niin voisi mennä mielellään kinkkuja sulattelemaan. Saapa nähdä.

Sain käytyä eilen salilla, eli nyt on 2 kertaa tällä viikolla käyty tekemässä jaloille treeniä. Ei saa niitä jalkoja unohtaa! Itse en näe jalkapäivissä minkäänlaista mörköä, treenin osa siinä missä rinta tai selkäkin.

Itselläni on n. 2,5 viikkoa joululomaa. En välttämättä sano että 'tulee tarpeeseen', sen verran leppoista on ollut töissä käydä ettei mitään aivovammaa ole saanut täällä stressillä aikaiseksi, mutta kyllä siitä lomasta silti aina nauttii.

Saa viettää aikaa perheen kanssa oikein kunnolla, nähdä hieman muitakin sukulaisia ja kavereita jne.

Ihan vaan olla. Joulun jälkeen muutama päivä on ihan parasta vain olla sohvalla ja lukea joululahjaksi saamaa kirjaa. Ja vedellä niitä suklaita mitä saa ;)

En tee koskaan mitään vakavia uuden vuoden lupauksia, ensinnäkin koska unohdan ne viikon jälkeen jo aivan kokonaan että mitä sitä nyt pitikään tehdä.. toisekseen etten koskaan noudata niitä.

Mutta mutta, joulu on silti edelleen parasta ja kinkku hyvää!

Kehonkoostumusmittaus

Jeps, kohtapuoliin tuollaiseen

Saapa nähdä mitä tuloksia tulee, vähän kauhunsekaisin fiiliksin lähdetään katsomaan.

Tällä viikolla kävin tekemässä maanantaina jalkatreenit, eilen keskiviikkona yläkroppatreenit ja tänään torstaina sitten vielä uudestaan jalkatreenit. On saanut jaloillekin kunnolla tuntumaa viime aikoina, aina positiivista noin treenatessa :D

Eli pieni loppukiri vielä tuohon mittaukseen, vaikkei nyt varmastikaan mitenkään enää vaikuta mutta tuntuupahan paremmalta käydä siellä, jostain syystä.

Mutta joo, eli nyt on taas sen kesän tauon jälkeen vasta reilun kuukauden kerennyt treenaamaan, sitäkin hyvin epäsäännöllisesti. Tällä viikolla ekaa kertaa pitkään aikaan saa käytyä sen 3 kertaa salilla. Toisaalta, ehkä kun ne luvut saa eteen niin löytyy sellainen 'kauhumotivaatio' että on sitten viimeistään aivan pakko alkaa tekemään enemmän, paremmin ja säännöllisemmin, jos sellaisia lukuja kestä katsella.

Tavoitteena olisi sitten siis ensi vuonna loppuvuodesta (tai jotain) käydä uudestaan ja katsoa, onko mahdollista kehitystä saanut aikaan. Tämä siis puhtaasti kehityksen seuranta tarkoituksessa, olisi kiva tietää sitä vähän luvuillakin eikä vain katsella peilistä, onko jotain muutakin mennyt perille kuin ruoka.

Ruoan kanssa olen kyllä hieman miettinyt, miten sitä kannattaisi hoitaa.

Ravinnollahan tuetaan merkittävästi sitä lihasten kehitystä. Pitää syödä, että lihakset oikeasti kasvaa. Sitten taas, kun haluaa painon puotavan ja 'laihtuvan', pitää syödä vähemmän.

Olen siis nyt syönyt tämän koko treenausajan hyvinkin proteiinipitoista sapuskaa, paistijauhelihaa ja muuta lihaa, joissa olisi mahd. vähän rasvaa. Silti tuntuu välillä että tulee syötyä liikaa suhteessa - lihasten kehittyminen - laihduttaminen.

No joo, kai tuohonkin kaavaan on olemassa jokin helpolta kuulostava selitys; "syö vähemmän ja treenaa enemmän".. Niinpä niin.

No mutta, kohta on viikonloppu, saa rentoilla rauhassa ja vaikka haluaisikin käydä vielä kerran treenaamassa niin ei siihen nyt ole mahdollisuutta kun pientä reissua pukkaa.

Vloggaaminen

Vloggaaminen, vlogaaminen, vloggaus, veeloggaus..

..mitä näitä ny on.

Vlog-tyyli on siistiä.

Ja se on siistiä että se laajenee ja yhteisö kasvaa. Oon ite seurannut paljon vlog-kanavia Youtuben ihmeellisestä maailmasta, itse asiassa jo aika monta vuotta.

Ensin aloin katsomaan Tubesta pelivideoita, taisi ensin olla tämä perus-PewDiePie ja sitten jopa hieman pienempi pelikanava Ghostrobo, jolta muistan katsoneeni ensimmäisen kerran kaverin itsensäkin tunnustamaa kanavan suosituinta pelisarjaa L.A. Noiresta. Tämä siksi, kun en halunnut ostaa Noirea itse, vaan nähdä millainen peli on kyseessä. Näinpä löysin tämäntyylisen tavan katsoa pelikanavia, ja jota tyyliä jatkan vieläkin.

PewDiePietä jaksoin katsella muutaman kuukauden-puoli vuotta, mutta itseäni alkoi suuresti kyrpimään Felixin tyyli. Eipä siinä, reilu 30 miljoonaa ihmistä maan päällä selkeästi siitä pitää, mutta itseäni se risoi ja peruutin kanavan tilauksen, enkä sen jälkeen ole juurikaan PewDien videoita katsellut. Eikä kiinnostakaan.

Enemmän kiinnostaa maanläheisemmät ja ns. 'vaatimattomammat' kanavat ja videot, jossa ehkä huokuu enemmän sellainen aitous.

Näitä pelivideoita kun olin katsellut, Youtube fiksuna palveluna keksi ehdottaa minulle videoita, joita suomalaiset vlogaajat ovat tehneet. En ollut ennen tälläisiä katsonut, mitä joskus GhostRobo tehnyt kanavalleen mutta silloin hyvin harvemmin.

Vlog-yhteisö Suomessa on ilmeisesti todella nuorta, mitä katselin Suomessa järjestetyn huikean Tubeconin osallistujakuntaa, sekä kuullut vloggaajien puhuvan katsojistaan. Enpä tiedä, ehkä nuoremmilla on 'enemmän aikaa' kun vanhemmilla (..23 v. hello) mutta eipä minulla koskaan yleensä liian kiire ole, ettenkö netissä kerkeisi pyörimään ja videoita katselemaan silloin tällöin.

Ensimmäisenä (vuosia sitten) silmiini iski Soikkuun videot. Alkuun myönnettäköön, että todella skeptisenä katselin muutaman videon, mutta 'Soikun' pirteys ja hyväntuulisuus olivat kyllä piristävää itsellekin. En oikein vieläkään tiedä, miksi vlogit kiinnostaa, en katso Big Brotheriakaan.

No mutta, Soikun videoita kun katselin, tuli eeddspeaks tutuksi. Eetun videot olivat myös hauskoja ja hyvin tehtyjä, mukavasti katsojaystävällisiä. Ja aitoja. Ehkä ennen Eetukaan ei niin kiroillut, mutta nykyään asiaa tulee suoraan kainostelematta. Hyvä niin.

Sitä kautta sitten tuli muitakin Suomen vlog-skenen kanavia tutuksi ja olen niitä monen monta vuotta seurannut. Uudempana juttuna Suomen skeneen on huikea tulokas Splay Suomi kanava ja tämä yhteisö, jossa oikeastaan kaikki yhdistyvät yhdeksi.

Katsojamäärätkin 'suurimmilla' vloggaajilla on jo Suomen mittakaavalla huikeita, yli 100 000 tilaajaa näillä kanavilla. Se on aika törkeän paljon, mutta laadulla saa selkeästi mitattavia tuloksia.

Vloggaaminen on kyllä mielenkiintoista ja sitä itsekin olen paljon miettinyt (sekä pelikanavan väsäämistä). Se on vain todella 'henkilökohtainen' tapa viestiä katsojille ja kertoa elämästään kun sitä tekee ns. silmästä silmään vaikka kameralle vain puhuukin.

Ehkä vielä joskus.. one day..

Interrail

I have a dream

No joo, vähän samaa slottia kun viime kirjoituskin, mutta periaatteessa matkailusta ei voi kirjoittaa koskaan liikaa.

Vähän taustoistusta offtopikkina, ensimmäisiä blogeja mitä koskaan luin nuorempana oli matkailukertomukset vaihto-opiskelusta ja reilaamisesta. Ne oli aivan huikeita ja sitä matkakuumeen määrää niitä lukiessa..

Itse en ole koskaan päässyt reilaamaan, vielä. Yhtenä kesänä joskus 2000-luvun lopulla ehkä, suunnittelimme 2 kaverin kanssa reilausreissua ympäri Eurooppaa. Kartat, reitit ja budjetit oli jo suunniteltu mutta johonkin se sitten lässähti eikä koskaan päästy pakkaamaan kamoja.

Muistan tosin tuosta, että pelkästään se suunnittelu oli jo aivan huikeaa. Tavataan porukalla jossain kahvilassa, otetaan sumpit ja levitetään kartta pöydälle, josta ruvetaan merkkailemaan kohteita mihin haluaisi päästä käymään. 

Silloin oli jo Saksa ja itä-Eurooppa pääasiallisina kohteina ja ne on säilynyt vieläkin päämäärinä, mihin haluaisin päästä kiertelemään kunnolla ajan kanssa.

Tuon suunnittelukesän jälkeen on tullut sitten hieman kiireisempiä kesiä kun on rahat loppunut vuoden aikana ja on ollut pakko mennä kesäduuniin. Onneksi suurta helpotusta on tuonut nuo vaihto-opiskelut, joissa on kyllä kunnolla ajan kanssa saanut tutustua uusiin maihin ja kulttuureihin. Kuitenkin vieläkin kaipaan sellaista kunnon Interrail-reissua, jossa kuukauden saisi vain olla ja mennä oman mielen mukaan. Nyt kun olen saanut duunipaikan, josta voisi jäädä rahaa käteenkin ja joka ei (toivottavasti) ole vain muutaman kuukauden duuni, voi taas ruveta suunnittelemaan tulevia kesiä reissusilmällä.

Muutama vuosi on vielä aikaa tuohon nuorisolippuun, eli ensi kesä tai viimeistään 2016 kesä on tähtäimessä pakata se rinkka ja lähteä istumaan junaan kohti tuntematonta.

Toivottavasti saisi jonkun kaverin messiin, vaikkei yksin matkaaminenkaan poissuljettua ole, saisipa ainakin täysin oman mielen mukaan mennä katselemaan paikkoja mitä haluaisi nähdä.

Kuitenkin yksikin kaveri toisi sellaista fiilistä, että saisi jakaa ne kokemukset ja sitä kautta tehdä muistoja jotka varmasti jäisivät ikuisesti mieliin.

Kaikki tämä inspiraatio siis tälläiseen kirjoitteluun tuli, kun katselin tuossa leffan Eurotrip, jotain 10. kertaa. On se silti aina hauska ja pienen matkakuumeen sytyttävä leffa.

Matkustaminen

Matkailu avartaa?

Itsekin, kuten moni muukin, tykkään matkustamisesta ja uusien paikkojen näkemisestä.

Pelkästään jo se, että ostaa lentoliput kohteeseen, alkaa herättelemään jo sellaista kutinaa vatsanpohjassa, kun on varmistanut että matka on edessä.

Pakkaaminen on joskus vähän stressaavaa, mutta kun sekin on hoidettu, pakattu matkalaukku eteisessä kasvattaa sitä kutinaa vatsanpohjassa.

Matkan ensimmäinen tylsempi kohta; kun pääsee lentokentälle.

Ennen sekin oli jännää, aika meni nopeasti matkaa fiilistellessä jne. mutta nykyään, ehkä olen sitten kuluttanut kentillä jo liian kauan aikaa, lentokentällä on vain odottamista. Ensin odotetaan että saadaan tehtyä check-in ja jännätään saapuuko se matkalaukku koskaan perille samassa kyydissä kuin itsekin (tosin omalla kohdalla ei ole koskaan laukku kadonnut, tutuilla kylläkin. Paitsi juuri manasin itseni, seuraavalla reissulla häviää sitten 110% varmasti..) ja kun check-in on hoidettu, lähdetään jonottamaan turvatarkastukseen. Nekin vaihtelee nykyään niin paljon riippuen maasta/lentokentästä. Joskus pitää ottaa kengätkin pois, joskus ei tarvitse. Joskus tarvitsee astua isoon pyörivään tuomion sukkulaan kädet pään päällä, joka pyöräyttää kerran skannaten koko kropan. Joskus taas kävellä vain portin läpi, joka aina varmasti huutaa, vaikka vain huvikseen.

Sitten kun on taas taskut täytetty ja vyö saatu farkkuihin, lähdetään odottamaan sitä lentoa. Ja kun tunnollinen suomalainen on 3 tuntia ennen lentoa kentällä, loppuu huumori kyllä kesken siinä ajassa.

No joo. Mutta itse lento on kuitenkin yleensä ihan jees, vaikka tylsää jos ei mitään viihdettä ole varannut tai lennolla ole muuten sellaista.

Parhaat (ja pahimmat) lennot itse olen saanut Yhdysvaltoihin liittyvillä lennoilla. Finnairin koneella lensin Helsinki-New York reilun 12 tunnin lennon, täytyy kyllä kehua tätä vaikka rampauttavan puuduttavalta tuo kesto kuulostaakin. Finski oli kuitenkin hoitanut homman, jokaisella penkillä oli oma kääntyvä ja säädeltävä näyttä johon oli varattu toistakymmentä leffaa, sarjaa monine jaksoineen ja jopa pelejä sekä oma kaukosäädin. Ei ollut ongelmaa katsella muutamaa leffaa ja sarjoja, meni aika näppärästi.

Toinen lento, taisi olla New York-Washington myöhemmin, ruudulla oli tv-kanavien valikoimaa vaikka todella lyhyt lento olikin. Mikäpä siinä katsella NFL:ää jenkkityyliin.

Pahin sitten olikin Dallas-Pariisi lento, joka myös kesti ~12 tuntia. American Airlines taisi olla lentoyhtiö, kone oli itsessään jo hieman vanhan tuntuinen ja näköinen.

Penkeillä ei ollut näyttöjä, edes edessä olevan penkin selkänojassa, vaan harvassa roikkui katosta vanhojen PC-näyttöjen näköisiä pömpeleitä, joista tuli 1 paska leffa (Wolverine joku) ja sitten jotain tusina sarjaa muutama jakso. Voin kertoa että hatutti ja se lento tuntui ettei loppuisi koskaan.. Varsinkin kun lentokoneessa en yleensä juuri saa untakaan.

Mutta muuten, matkustaminen on parasta ja uusien maiden kulttuurien kohtaaminen ja nähtävyyksien töllistely. Tätä kirjoitellessa lähti taas matkakuume hieman kasvamaan, voi morjes..

Seuraava tavoite olisi Interrail, jotta pääsisi VIHDOIN käymään ympäri Eurooppaa vapaalla aikataululla, erityisesti itä- ja keski-Eurooppaa.

Movember ohi, laivalla on aina kivaa

Noniin, vuotuisa Movember on sitten ohi, viikset sai lähteä eilen illalla ja nyt on taas 10 vuotta nuorempi olo.
Eipä siinä, ei tule sinänsä ikävä, en viiksien ystävä yleisesti muutenkaan ole. Mutta Movember on kiva silti, saa vähän kasvattaa ja katsella miltä näyttää ilman että muuten näyttää hölmöltä :D
Parrasta en osaa kyllä luopua, se on pakko olla. Sitä näyttää jo vähän liian lapselta, jos ei ole karvoitusta leuassa jonkun verran. Se on vain jäänyt ja tullut (tärkeäksi) osaksi omakuvaa.

Nopeasti menee silti aika, nyt on jo joulukuu!
Ensimmäinen luukku joulukalenterista on auki, 3 viikkoa töitä ja sitten 2,5 viikon joululoma!
Kyllä sitä odottaa, ensin viikoksi kotiin vanhempien luo rauhoittumaan joulun viettoon ja sitten vielä viikko kotona Helsingissä vuodenvaihteineen yms.
Joulunaika on kyllä parasta, kuten aikaisemmin kirjoittelin.
Lunta saisi olla enemmän.. tai noin yhtään ylipäätään.

Tekisi jostain syystä hirveesti mieli lähteä laivalle.. en tiedä mistä tämä johtuu. Ei ole kyllä pitkähköön aikaan tullut käytyäkään, melkein vuoteen. Sitäkin ennen oli varmaan pari vuotta kun olin käynyt. Luulisi että se olisi yleistynyt hieman kun Helsinkiin muutin ja satamat lähellä mutta ei.
Laivojen buffet on aina parasta safkaa ja siellä on sellainen tietty tunnelma, josta jostain syystä tykkään. Ja saapa tietty juodakin sitä alkoholia ihan huolella eikä sänky ole siellä kaukana kun sellainen fiilis tulee.

Kuntosalihuumoria

Rupesi eilen kuntosalilla treenaillessa huomaamaan taas pientä kehitystä, niinhän sitä tulee vääjäämättä salilla käydessä, erityisesti alkuvaiheessa nopeamminkin.
Jaksoi painoja nostella jouhevammin ja 'helpommin' kuin aiemmin, kohta voinee siis nostaa painoja ja aloittaa 'kehitysprosessin' alusta isompien painojen kanssa, jospa niiden kanssa seuraavaksi huomaisi nostelevansa hieman entistä kevyemmin.

Se on joskus hassunnäköistä salilla, kun sinne tulee jätkiä, joista selvästi näkee sellaisen 'bodari'habituksen. Kaverit ottavat painoja ja pumppaavat niillä naama punaisena 5 kertaa ja paiskaavat öristen maahan.
Itsehän en varsinaisesti ole lihasten kehittymiseen ja niiden metodeihin erikoistunut, mutta tämä toiminta vaikuttaa vain enemmän showlta kuin oikeasti kuntoilulta ja lihasten kasvattamiselta.

Sitten taas se päinvastainen, eli ne vittupäät jotka jättävät salilla NE PAINOT NIIHIN LAITTEISIIN kun lopettavat. Onko se nyt niin ylivoimaista viedä ne painot takaisin paikoilleen, kun jättää ne jonkun toisen vietäväksi?
PRKL.

Kaikenlaista porukkaa sitä kuntosalilla liikkuu, enkä nyt tuomitse ketään, salit varmasti kiittävät jäsenmaksuista ja on hyvä että porukka pääsee sohviltaan ylös liikkumaan.
No joo.

Eipä siinä, ei nyt sen syvällisempää ajatusta pyöri tällä hetkellä päässä, itse asiassa suuren suuri jumi on nyt vallitsevana työpäivän lopulla.

Mää lähden himaan.

Kuukausi fiilistelyyn eli jouluun!

Morjesta!

Se olis 24.11. eli nopeasti laskettuna kuukausi jouluun!
Meikä on aina ollut jouluihminen.
En kuulu kirkkoon, enkä perusta joulun kristillisestä puolesta. Ristiriitaista? Jouluhan on ehkä se kristillisin juhlapyhä mitä voi olla.
No joo, onhan se kristillinen juhla, mutta itse siis en juhli sitä 'Jeesuksen synttäreinä' tms. vaan diggailen joulusta sen tunnelman takia. Jouluna tulee fiilis ettei ole kiire niin yhtään mihinkään, saa viettää täysin rauhallista ja hiljaista aikaa perheen kanssa ja vaan olla.
Se ei nykyään ole niin itsestäänselvää että saa vain olla paikallaan ja olla miettimättä mitään. Jouluna saa. Ja pitää. Lisäksi tietysti joulusapuskat on parasta mitä on - ja ähky joulupöydän jälkeen välttämätön perinne.

Pienempänä tottakai oli lahjat se nro. 1 juttu joulussa. Kuulemma tein joululahjoista toivelistan vanhemmille jo syys-lokakuussa :D
Ajoissa liikenteessä. Silloinkin oli oma fiiliksensä siinä, että selasi kauppojen postilaatikosta tiputtamia lelukatalogeja ihan innolla.

Tottakai kaikki sanoo että joulu on 'kaupallinen juhla' ja siten täysin turha yms.
No joo, onhan siitä tullut kaupallinen Coca Colan, Gigantin yms. joulumainosten ja kampanjoiden kautta, mutta se nyt on osa hommaa, itseäni se ei haittaa.

Nyt kun on kohta sen kuukauden saanut jo kuunnella joululauluja kauppakeskuksissa ja kaupungilla, rupee hintsusti itselläkin se joulunodotus fiilis nousemaan sieltä.

Toivottavasti olisi valkea joulu, lumi on parasta mitä talvi voi tarjota noin yleisesti. Hetken siitä sai jo nauttia mutta rupeaa sulamaan pikkuhiljaa pois ne vähän mitä taivaalta viikonloppuna tuli..

Motivointi & omistautuminen

Kävin eilen kuntosalilla.
Nyt on taas sellainen leppoisa lihassärky, oikein mukava.
Saapa nähdä onko huomenna taas sitten paikat aivan jumissa, kuten tähänkin asti se suurempi kipu tullut vasta 2 yön jälkeen. Mikähän siinäkin on..?

Jonkun verran on ollut aikoinaan (ja eilenkin vähän) motivoituneisuuden kanssa pientä haastetta.
Sen tietää, että kun menee kuntosalille, treenaus tuntuu hyvältä, siitä tulee huikea fiilis ja tunne, että on todella tehnyt jotain. Silti sinne lähteminen on joskus niin ylitsepääsemättömän hankalaa.
Se on vain omasta päästä eli tahdosta kiinni, että ottaa suunnan sinne salia, tai lenkkipolkua, tai mitä vaan kohti.
Tietenkin pitää kuunnellakin omaa kroppaa, että jos on todella sellainen fiilis ettei mitenkään pysty menemään treenaamaaan, eipä silloin aivan väkisin vääntämällä pidäkään, silloin ei treeni luistakaan kun vituttaa siitä asti kun pääsee salin ovesta sisään.
Mutta jos on vain 'laiska' olo tai ettei ole sellainen fiilis muuten vaan, niin se kun pääsee salin ovesta sisään, se fiilis muuttuu aivan erilaiseksi. Rupee hieman syke nousemaan jo kun saa salivaatteet päälle ja salimusiikin soittimesta korville. Siinä on jo se ensimmäinen hyvä fiilis, mitä treenaus tuottaa.
Varsinkin, kun pitää kunnon rytmin, että joko on lihassärkyä päällä tai sitten kuntosalilla tuottamassa lisää lihassärkyä, niin pysyy se motivaatio huipussaan käydä jumppaamassa. Silloin on koko ajan kroppa muistuttamassa siitä fiiliksestä ja sitä haluaa lisää.
Pienet tauot tekee tottakai hyvää silloin tällöin, mutta kun kroppa rupeaa muistuttelemaan siitä, että pitäisi päästä taas puntille niin silloin on jo hyvällä mallilla. En tarkoita että 7 päivää viikossa pitäisi käydä tämän saavuttaakseen, mutta kunnollinen rytmi kuitenkin, joka luonnollisesti auttaa kehityksessäkin.

Siihen jää koukkuun helposti. Sitä haluaa treenata, syödä hyvin, nukkua kunnolla. Siitä tulee hyvä fiilis ja se fiilis, miksi sitä haluaa jatkaa. Tuntee itsensä paremmaksi ja terveemmäksi. Kehitys rupee näkymään ja se tuo edelleen lisää motivaatiota.

En siis ole mikään sikaniska, vaan normityyppi, ei mitenkään liian näkyviä lihaksia, ei turhan rautaista kuntoa.
Tästä Projekti Kuntosalissa on kyse, lisätä näkyviä lihaksia, kaventaa vyötäröä, kehittää fyysistä kuntoa.
Tykkään vaan treenaamisesta.

Kuolema

Diippiä shittiä tulossa:

Kuolema on hyvinkin arka aihe puhua yleensä. Kuitenkin siitä voidaan heittää läppää ja vitsailla mutta kun se osuu kohdalle omaan lähipiiriin tms. siihen suhtautuu täysin toisella tavalla.

Aihe kiinnostaa sinällään, että kukaan ei tiedä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.
Enemmän melkein sitä pelkää, kuin sitä miten aikoo kuolla, yleensä sehän on äkkiä hoidettu prosessi, ei kerkeä edes itse tajuamaan hommaa. Kai?

Aihe tuli mieleen kun on hautajaiset edessä, johon olen menossa.
Kyse on ystäväni, joka kuoli syöpään alle 30-vuotiaana. Sehän on sanomattakin selvää että aivan liian nuorena.
Kun ihminen kuolee, tottakai itsekin suree menehtynyttä, mutta siinä huomaa myös vainajan lähimmäisten sen todellisen aitouden, sen aidon surun ja haavoittuneisuuden. Sekin itsessään on jo melko rankkaa seurata, varsinkin kun yleensä tulee se fiilis ettei itse oikein osaa tai voi tehdä mitään asialle.

Itselleni kuolema on tullut sinänsä 'tutuksi' eri muodoissaan.
Lähimmin kun isäni kuoli, kun olin 14 -vuotias. Isä taisteli 2 syöpää, mutta jälkimmäinen heikensi taistelun jälkeen ihmistä niin, että tuli parantumaton tauti, joka vei voiton.
Lisäksi 1 kaverini on tehnyt itsemurhan, 2 kaveria on yrittänyt sitä onnistumatta ja 1 koulukaverini kuoli onnettomuudessa.

Muistan ensimmäisiä kertoja, kun kuolemaa jouduin käsittelemään, kun ala-asteen opettajani 2 vuoden jälkeen kuoli syöpään. Kaikki pitivät hänestä ja hän oli lähes koulun suosituin maikka.
Koko homma tuli melko yllätyksenä, mutta niin pienenä ei oikein osannut hommaa edes käsitellä, mutta muistikuvat on jääneet päähän tapahtuneesta.
Lisäksi ala-asteella, 3. tai 4. luokalla 'puolikaverini' joka pelasi kanssani samassa jalkapallojoukkueessa, sanottiin hirttäytyneen.
Muistan kouluun tullessani nähneeni Suomen lipun koulun pihalla puolitangossa ja ihmettelin silloin että mitähän nyt on tapahtunut.
Sitten kun asia kerrottiin, osasi jo ehkä vähän avata sitä että kaveri on todella poissa. Ja tehnyt itsemurhan, tai ainakin meille sanottiin (tai huhut pyörivät).
Silloin muistan ensimmäisen kerran järkyttyneeni asiasta, että ihmiset todella kuolevat ja ovat ikuisesti sen jälkeen poissa. Kaveri ei tosiaan siis ollut edes ns. hyvä kaveri, eli en hengaillut hänen kanssaan muuten, kun jalkapallojoukkueessa pelattiin.

Ajattelin kirjoittaa tälläisen postauksen jo hetki sitten, mutta sitten mietin että onkohan tämä ihan sopivaa.. mutta, no anonyymisti on helpompi näin tehdä, muuten en ehkä olisikaan.
Näitä asioita olen siis päässäni pyöritellyt ja pohtinut pitkän aikaa, muistoja ja spekuloinut mitä kuolema on ja mitä sen jälkeen. En siis kuulu kirkkoon enkä usko Jumalaan, joten oma mieleni on täysin auki mitä tapahtuu kuoleman jälkeen.
Ehkä tämäkin sitten on 'terapeuttinen' tapa käsitellä, kirjoittaa tänne.

Fury

Morientes

Otsikon mukaan, tuli katsottua tuossa uudehko leffa, Fury. Brad Pitt ja kumppanit rymyävät taistelupanssarivaunulla ympäri Saksaa ja lahtaavat natseja. Idea sinänsä hyvä, sillä vaunuleffoja ei montaa ole tehty joten näkökulma taas hieman erilainen, pointsit siitä. Leffa oli viihdyttävä, tykkäsin kyllä vaikka Hollywood-blingiä ja överöintiä olikin jonkun verran.
Itseeni tosin siis kyllä kolahti ja etukäteen odotukset olivat korkealla, koska olin itsekin armeijassa panssarivaunumiehistössä, tosin rynnäkkövaunussa mutta kuitenkin.

Kuntoilu on vielä hieman jäänyt, olen nyt kunnolla parannellut flunssaa ja rupeaa pikkuhiljaa helpottamaan. Huomenissa menen varmastikin käymään taas kuntosalilla jumppaamassa. Se onkin ehkä ainoa kerta tällä viikolla kun kerkeän, joten pieni pakkokin käydä tekemässä treenit ettei ihan kokonaan jää. Kiireinen loppuviikko edessä, onneksi se on nyt edessä jonka jälkeen se on ohi ja voi taas keskittyä leppoisampiin viikonloppuihin.

Kävin tuossa Helsingin uuden Forumiin avatun Gigantin avajaisissa, oli niin makoisia tarjouksia. Kuulemma järkyttävät jonot oli ihan lähes yötä myöten, mutta itse kävin lounastauolla niin ei tarvinnut kuin n. 5 minuuttia odotella ulkopuolella. Sisälläkin oli porukkaa kun rannalla hiekkaa, mutta yllättävän jouhevasti hoitui asiointi yms. Pisteet siitä Gigantille.
Ostin itselleni uuden lelun, eli uuden puhelimen - Samsung Galaxy S5. Puoliksi heräteostos, vanha oli vielä ihan ok, vaikka pientä vikaa rupesi olemaan ja tuon uuden ostopäätöksen tein ihan hetki ennen Giganttiin astumista. Että näin, mutta loistava luuri on ollut tuo S5 toistaiseksi.

Tälläistä tällä kertaa, pitäisi kohtapuoliin jotain joululahjoja ruveta miettimään tyttöystävälle ja perheelle.. Velipojalle keksin jo mutta siihen se sitten jääkin..

Lepoa

Nenä ei lopeta vuotamista tai on tukossa ettei henki kulje

Näin se menee tällä hetkellä, tilanne ei ole muuttunut viime kirjoituksesta.

Joka aamu kun herää niin huomaa että nenä on aivan tukossa ja suu täysin kuiva kun pitänyt sitä kautta hengitellä yön aikana. Tyttöystäväkin survaisi yksi yö kyynärpään kylkeen kun muka olin kuorsannut niin kovaa. Normaalistihan en siis kuorsaa mutta tukkoinen nenä ilmeisesti aiheuttaa monenlaisia komplikaatioita..

Alkuviikosta kävin pienestä flunssasta huolimatta tekemässä jalkatreeniä salilla, mutta siellä huomasin että kroppa on vieläkin jonkinlaisessa palautumistilassa kun särki moneen paikkaan, joten otan nyt lepoa niin kauan kuin flunssa lähtee pois ja tuntuu taas lihaksissa sen verran hyvältä että uusi treeni uppoaa ilman ylimääräsiä särkyjä.

Motivaatiota mennä jumppaamaan on kyllä kuitenkin, vaikka sitä olen pelännyt että se katoaa kun juuri olisi saanut salirytmiä päälle.

Hieman taas uudenlaista aihetta: Tykkään siis pelailla konsolipelejä (Xbox360) ja tottakai sitä perus änäriä (NHL14). Pääasiassa siis urheilupelejä pelaan, FIFA ja Madden löytyy myös pelihyllystä. Lisäksi hieman erilaisia, GTA V, Battlefield 3 yms.

Viime aikoina ajattelin laajentaa hieman suppeaa pelikokelmaani ja aloin pelaamaan Assassins Creed-sarjaa alusta asti. Ostin Heritage-collectionin, jossa ilmeisesti tärkeimmät AC pelit. Näitä olen hakannut ja täytyy sanoa että tykkään kyllä paljon meiningistä!

Salamurhaajana hiipiminen ja hyppiminen on kyllä hauskaa puuhaa, vaikka välillä pelien pienet virheet ja 'bugit' häiritsevät. Tarina on kuitenkin hyvä.

Nyt on Assassins Creed 3 pelaamisen alla, jota on kritisoitu paljon. Vaikka melko alussa olenkin vielä, täytyy sanoa ettei se fiilis ole kyllä lähellekään samaa kun Italian renessanssissa Eziolla hyppiessä. Täytyy nyt vielä katsoa jos lähtisi parempaan päin, mutta Black Flagin pelaamista jo odottelen innolla, joka löytyy jo myös erikseen ostettuna hyllystä. Lisäksi täytyy varmaan hakea pois aivan juuri julkaistava AC, ennenkuin tähtäimessä on ostaa ensi vuoden puolella uusi konsoli. Paluu Sonyn aikakauteen, jonka parissa olen kasvanut eli Playstation 4.

Syysflunssaa & Stand uppia

Jees, eli perjantaista lähtien ollut hieman flunssainen olo. Alkuun oli vain kurkku kipeä mutta sitten löi nenänkin täyteen tavaraa.

Mää en edes kauhean helposti sairastu, mutta nyt on vähän ikävät fiilikset ollut.
Viikoloppu menikin sitten kuumaa kahvia ja teetä juodessa ja vähän kavereilla käymässä.
Sunnuntaina tosin kävin katsomassa brittiläistä koomikkoa, Jimmy Carria Helsingin kulttuuritalolla.
Oli aivan törkeän hyvä setti, sai kyllä nauraa ihan huolella. Kaverilla on kyllä tosi röyhkeitä läppiä mut uppos kyllä muhun ja naurusta päätellen kaikkiin muihinkin. Ei ihan julkisesti voi noita vitsejä lähtee heittelemään :D

Mutta tänään siis vielä on hieman tukossa olo, mutta on sitä pahempaakin olotilaa ollut joten tänään on sitten taas jalkatreenipäivä.
Pyrin jaksottamaan treenit 3 krt/viikko, joka toisella viikolla 2 kertaa yläkroppaa ja 1 jalkoja, joka toisella 2 jalkoja ja 1 yläkroppaa, pysyisi vähän tasapainossa hommat.
En nyt alkuun ainakaan ole niin 'pro' ja ota tosissaan että jokaisen päivän pyhittäisin omalle lihasryhmälle, vaikka niin tein vuosi sitten. Nyt teen vain fiiliksen mukaan, vaikka olenkin jakanut yläkropan ja alakropan erikseen kuitenkin.

Näillä mennään, toivottavasti flunssa hellittäisi tästä nopeasti.

Kroppa on rikki

Projekti kuntosali on alkanut yllättävän hyvin, molempina päivinä kun olen pyrkinyt käymään salilla, olen myös käynyt.
Ensimmäisenä päivänä kävin tekemässä yläkroppatreenin, josta odotin infernaalista kipua.
Treenin jälkeisenä päivänä ei tuntunut kuitenkaan pahemmalta, kuten aiemmin kirjoitin, mutta jumalautaperkele sitä päivää 2 päivää treenistä. Aamulla herätessäni en meinannut päästä sängystä ylös kun joka paikkaa vyötäröstä ylöspäin sattui. Erityisesti alaselkää, jolle tein vain yhden sarjan, mutta joka on vissiin vähän herkempi alue ainakin minulla kipeytymään. Eilinen oli siis täyttä tuskaa aamusta iltaan, tänään on ruvennut taas helpottamaan hieman.. kunnes huomenna yläkroppatreeni uudestaan..

Eilen kävin tekemässä jalkatreeniä, aloitin kuntosalin yläkerrassa, jossa oli muutama jalkalaite ja lähdin hyvän alkutreenin jälkeen alakertaan pohkeita pumppailemaan. Rappusissa rupesi jalat tärisemään, joten ajattelin jo siinä vaiheessa että no niin.. ei muuta kun pohkeet ja loput jalat kondikseen ja tärisevin jaloin kohti kotia. Paketti paistijauhelihaa ja purkki raejuustoa, sai kroppa sen proteiiniannoksensa ainakin kunnolla.
Tänään ei taas jalat ole olleet kuitenkaan sen kipeämmät, katsotaanpa taas huomenissa pystynkö kävelemään ollenkaan..

Kaikenkaikkiaan, Projekti kuntosali on alkanut hyvinkin mallikkaasti ja ilmeisesti treeni ainakin perille mennyt tuosta lihaksien tuskasta päätellen.
Tästä on hyvä jatkaa, huhhuh.

Onneks on sentään tiistai

Onhan se parempi kuin maanantai, hä.

En oo koskaan tykännyt maanantaista (Karvinen on mun esikuva), ensinnäkään viikonlopun jälkeen ei saa koskaan sunnuntai-maanantai yönä nukuttua kun tietää että uusi arkiviikko alkaa taas ja pitäisi nousta aikasin ja duuni/koulujutut pyörii päässä yms.

Ei tosin eilinen niin paha päivä ollut, mutta kiva silti että on se tiistai nyt päällä.

Kävin eilen siellä kuntosalilla (high five itseni kanssa!) ja odotin tästä päivästä fyysisen rampautumisen tapaista olotilaa, mutta kroppa onkin ihan ok. Tietysti normaalia lihassärkyä, mutta se on vain kivantuntuista. En tiedä, omasta mielestäni vedin treenin normaalisti ja peruspainoilla, en ainakaan pudottanut mitään edellisestä treenistä, josta on monta kuukautta.

Noh, seuraavaksi toivottavasti jaksan huomenna mennä tekemään jalkatreenit, niiden jälkeen tunnetusti olen aivan rikki ja monta päivää kävelen kuin olisi paskat housussa, ainakin sen ekan kerran jälkeen pitkään aikaan.

Oon miettinyt että pitäisi ehkä valita blogille jokin suunta. Nyt on vain ollut random mielipiteiden kirjoittelua ja vähän kuulumisia.

Ehkä jatkan ainakin kuulumisten saralla, ehkä kirjoittelen mielipidekirjoituksia silloin tällöin, kun sellainen fiilis tulee. Urheilujuttuja ei siis tulekaan kauhean aktiivisesti, ellei sellainen fiilis ota vallan jossain vaiheessa, fiilispohjaltahan tätä siis tehdäänkin.

Eipä siinä, Ei tässä tämän ihmeellisempää. Töissä on tylsää.

Projektit Kuntosali & Movember

Terves ja marraskuuta!

Ihmeen hyvä fiilis vaikka ulkona sataakin.
Niin, nyt on marraskuu. 2 vuotta sitten ensimmäisen kerran sain kosketuksen Movemberiin, ja silloin hieman kokeilin itsekin pensseleitä kasvattaa. Silloin olin Ranskassa, ja kavereinani oli muutaman vuoden vanhempia mm. italialainen ja brasilialainen. Koitapa heidän seurassaan kasvattaa uskottavia viiksiä kuukaudessa kun he saavat sellaiset aikaan 2 päivässä. Viime vuonna en lähtenyt mukaan, vain koska unohdin homman ja ajoin viikseni parran mukana joku kerta, joten lopetin siihen yrittämisen.
Tänä vuonna kuitenkin taas, toivottavasti menee paremmin kuin 2 vuotta sitten. Parta ainakin kasvaa vähän kovempaa, viiksetkin tulee naamaan jo viikossa, toivottavasti kuukaudessa jo sellaiset kunnon kalapuikot. Toivottavasti en vaan kiinny niihin, parrasta olen aina pitänyt mutta viiksistä en juurikaan.. no, saa nähdä, Movember on kuitenkin nyt päällä, let them 'staches grow!

Samaten kuin Projekti Kuntosali.
Otin viimein, jopa suunnitelman mukaan, salikamat reppuun ja töihin mukaan. Jos kotimatkalla pääsisi poikkeamaan kuntosalilla ja hankkimaan sen jäsenyyden tähän uuteen paikkaan. Motivaatiota kuntoilla taas on ainakin, jos pyrkisi vähintään siihen vuoden takaiseen 3 krt/viikko rytmiin.
Kaipaa kyllä sitä lihassärkyä treenin jälkeen ja varsinkin jälkeisenä päivänä. Siinä on kyllä sitä jotain hienoa, vaikka onkin vähän ikävän tuntuista. Varsinkin alkuun kun menee ihan jumiin, mutta kyllä se siitä sitten taas.
Voisin sanoa että juuri vuosi sitten olin ehkä parhaassa kunnossa ikinä lihaskasvun puolesta ja siihen pyrin jälleen ja kun se toivottavasti on saavutettu, niin siitä aina eteenpäin. Aerobisesta, lenkkeilystä yms. en ole oikein koskaan pitänyt, mutta kuntosalin treenaukseen olen kyllä tykästynyt paljon.

En aio hieman kärkästä Fitness-buumi tekstiä uhmata, eli en aio kilpailla ja dieetata yms. vaan ihan oman kunnon (ja totuuden nimissä ulkonäön) takia rupen nostelemaan rautoja.
Toivottavasti tavoitteet pysyvät kirkkaina mielessä ja saan kunnon rytmin salilla ramppaamiseen.
Peace!

Miten muuten noin omasta mielestä?

Paljon tuollaisia artikkelimaisia tekstejä tullut kirjoiteltua, jos väliin vähän vapaamman, ihan vaan fiilispohjalta, kirjottaisi.

Kuulumisia

En ole itse aikaisemmin ollut kovinkaan suuri blogien lukija. Tykkään kyllä lukea, mutta kirjoja, lehtiä, nettijuttuja, paitsi blogeja. Nyt kun itse alkanut kirjoittelemaan, on ruvennut tutustumaan muihinkin blogeihin.

Olen lukenut viime päivinä monenlaisia blogeja, vähän laidasta laitaan. Kaikki on ollut viihdyttäviä omalla tavallaan, ja ehkä tärkeimpänä, saanut meikäläisenkin miettimään isoa kuvaa vähän erilailla.

Itse asiassa, aloitan sillä (kuten ehkä huomattu) etten ole suuri oikeinkirjoituksen ja kirjakielen ystävä. Olen siis kotoisin Tampereelta, ja sieltä on murre ja sellainen 'lennokas' puhetapa jäänyt päälle, ja tykkään suoltaa sitä mitä ikinä sitten kirjoitankin.

Työharjoittelussani sujuu oikein hyvin, aika menee nopeasti ja ihmettelin kun harjoittelu on jo puolivälissä, 2 kuukautta täällä siis ollut jo!

Mukavia uutisia muitakin täältä, nimittäin markkinointipäällikkö pyysi minut kahdenkeskiseen keskusteluun ja sanoi että mua tarvittaisiin harjoittelun loputtuakin uuden vuoden jälkeen. Eli jatkosopimusta lyödään eteen lähempänä loppuvuotta, mutta osa-aikaisena jatkuu duunit siis ja vihdoin on joku varsinainen tulonlähdekin, muukin kuin opintotuki. Boratin sanoin: Great success!

Opinnäytetyö junnaa hyvin pahasti paikallaan, lähdekirjallisuus hyppii kirjahyllystä kyllä silmille aika ajoin ja kirjaston uusimismuistutuksetkin kerran kuukaudessa, että jotain pitäisi alkaa tekemään.

Se vain on todella puuduttavaa ja kuten lähes kaikessa, törkeän vaikea aloittaa tekemään sitä. Varmaan kun saisi tiedostot ja kirjat auki ja pistettyä ylös aineistoa, lähtisi sellainen 'flow' varmaan siitä taas lentämään. Mutta se aloittamisen vaikeus..

Löi muuten päähän tuossa yksi (monista) ajatus, että kun muutin uuteen kaupunkiin, Helsinkiin, minulla ei käytännössä ole kavereita täällä, paitsi yksi.

Yksi parhaista kavereistani, lapsuudesta asti, on asunut Helsngissä n. aina, joten se helpotti omaakin muutoa tänne, että on edes joku. Nyt kun täällä on melkein 7 kuukautta asunut, ei ole oikeastaan vieläkään juuri muita kavereita. Kaverin kavereita yms. on kyllä, mutta ihmisiä, joita voin oikeasti sanoa ystäviksi, ei ole kuin yksi. Karua..

Sinänsä se ei ole edes aikaisemmin haitannut, viihdyn pääasiassa kyllä yksinkin ja keksin kyllä tekemistä ja viihdettä itselleni, mutta ajatuksena se iski kyllä yllättävän kovaa päähän.

Eipä siinä.. who wants to be my friend, folks?

Mukavaa viikonloppua vain ja Happy Halloween, kuka ikinä tätä sitten eksyykään lukemaan!

Fitness-buumi

Fitness-buumi, mit..?

Fitness-buumi on vallannut maailman jo jonkun aikaa sitten, vanhoja uutisia.

Kaikista menneistä ja varmasti tulevistakin buumeista, omasta mielestäni fitness ja oman kunnon huolehtiminen ei ole siitä pahimmasta päästä. Sehän on vain hyvä että saadaan tämä 'pullamössösukupolvi' liikkeelle! (Ei muuten ole tuota termiä tästä sukupolvesta enää kuulunut vähään aikaan..)

Se, että porukka innostui joukolla lenkkeilemään, käymään salilla ja syömään hyvin, mitä väärää siinä voi olla, muuta kuin että on ne järjettömät ruuhkat joka kuntosalilla?

Jengi pitää itsensä kunnossa, näyttää hyvältä ja on onnellisia!

Ulkonäköpaineita on aina ollut ja tulee varmasti aina olemaan, joten se ei ole uutta, toisaalta sekin on nykyään ehkä hieman terveempää että on muotoja ja näyttää terveen urheilulliselta, kuin se entinen laihuuden ihannointi, jossa sitä vedettiin sairaalloisiin mittasuhteisiinkin.

...tästä luontevasti jatkuen, fitness-buumin kasvaessa jatkuvasti, sekin voi räjähtää käsiin jos sen antaa viedä rajan yli.

Ajankohtaisesti oli juuri eräs entinen fitness-bikini-malli-mikälie-kilpailija kirjoittanut itse asiassa todella hyvän tekstin kilpailemisesta ja siitä dieetistä ja itsensä kuivuttamisesta, mitä kilpailussa ja lavalla vaaditaan.

Koko ajan on uutisia ja dokumentteja sun muita, kun nuoret naiset alkavat treenaamaan ja pyrkivät fitness-lavoille. Edelleen, se että treenataan on vain positiivista, mutta sen ihannointi että päästään lavalle esittelemään itseään treenattuna ja äärimmilleen dieetattuna, ehh.. en tietysti itse tiedä sitä tunnetta kun on raatanut sen eteen ja saa siitä tunnustusta ja ymmärränkin sen lajin ammattilaisilta, mutta se tuntuu menevän ns. yli ja muuttuvan trendiksi enemmän kuin omistautuneisuutta vaativaksi lajiksi.

Arvostan kyllä fitness ja erityisesti kehonrakennuksen harrastajia ja suomalaisia 'pro' tekijöitä, seuraan itsekin aktiivisesti erään suomalaisen ehkä menestyksekkäimmän kehonrakentajan blogia ja treenausta. Siitä saa itse motivaatiota ja vinkkejä yms.

Aion itsekin aloittaa (tai jatkaa aktiivisemmin) kuntosaliprojektia, jota alan seuraamaan tässä blogissa varmastikin edistyksen mukaan.

Vuosi sitten kävin aktiivisemmin kuntosalilla, n. 3 kertaa viikossa (kyllä, sekään ei NIIN aktiivisesti ole), tänä vuonna on ollut vähän hiljaisempaa kautta, mutta nyt kun muutin hiljattain ja kuntosali on työmatkan varrella, ei tule sohvan houkutusta kotiin päästessä kun suoraan töistä voi käydä jumppaamassa.

Eli, projekti Kuntosali starttaa ehkä ensi viikolla, stay tuned!

10 Asiaa

10 asiaa meikäläisestä

Ajattelin hieman vielä avata persoonaani ja 'vaikuttavia tekijöitä' ympärilläni, eli kertoa hieman lisää millainen kaduntallaaja olen.

1. Minulla on isoveli, ei muita sisaruksia
2. Olen asunut Helsingissä lähes 7 kuukautta, sitä ennen Suomessa vain Tampereella
3. Olen käynyt armeijan Parolan Panssariprikaatissa, kotiuduin korpraalina
4. Olen laiska - tykkään pelata videopelejä (Xbox360) ja katsella leffoja
5. Olen yleensä aika tarkka aikatauluista, en tykkää myöhästymisestä niin omalta kuin muidenkaan osalta
6. Olin pienempänä allerginen lähes kaikelle luonnonmukaiselle, heinille, koivulle, omenalle, porkkanalle (jne.), kissalle, koiralle yms. yms. ja minulla oli myös astma. Nämä kaikki (kai) ovat lähteneet kuitenkin iän ja hoitojen myötä.
7. Olen matkustellut suht paljon ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa, n. 15 eri maassa/osavaltiossa.
8. Puhun hyvin englantia, ruotsia en osaa puhua käytännössä ollenkaan. Koulussa suoritin ruotsin kurssit tyylillä 'rimaa hipoen'.
9. Urheilun lisäksi pidän törkeän paljon musiikista ja kuuntelen musaa päivittäin ja paljon. Jonkun verran olen soittanut myös itse kitaraa.
10. Suosikki TV-sarjani kautta aikain ovat olleet Entourage, The Walking Dead, Game of Thrones ja South Park.

Siinä nyt päällimmäiset, en keksinyt ihmeempiä eikä ihan kaikkea viitsi kertoakaan ;)

Tein Twitter -tilin myös, sieltä löytyy käyttäjänä @TheHaukka !

Urheiluhullu

Meitsi on urheiluhullu

Hyvää (jälleen uutta lokakuun) maanantaita!

Ulkona on synkkää ja harmaata, mutta pakko sitä on vain porskuttaa eteenpäin.

Tällä kertaa on asiaa siis urheilusta. Kuten ensimmäisessä tekstissäni kirjoittelin, olen suuri urheilun ystävä.

Aloitin oman urheilun harrastamiseni muistaakseni perinteisesti jalkapallolla vaahtosammuttimen kokoisena. Sitten löysin luistimet, menin luistelukouluun ja rupesin pelaamaan lätkää Tampereella Ilveksessä. Jääkiekkoa pelasin puolustajana 7-8 vuotta, kunnes se jäi. Jalkapalloa pelasin myös 7-8 vuotta Tampereella kaupunginosajoukkueessa monessa eri roolissa, maalivahdista keskikentän pelintekijään, kunnes sekin lopulta jäi.

Urheilu on jättänyt törkeän kokoisen roolin elämästäni ja siihen liittyy aivan huikeita muistoja menneestä sekä tottakai edelleen suuria tunteita sohvalta, höntsykentältä tai katsomosta käsin.

Urheilun parissa olen kasvanut, elänyt ja tulen elämään loppuun asti. Urheilun ansiosta olen kokenut voiton riemua, saanut nostella pokaaleita ja kerännyt mitaleita kaulaani, mutta tottakai myös pettymyksiä ja monia murtuneita luita ja pirstaksi menneitä hampaita. Mitään en vaihtaisi kuitenkaan pois, mitä urheilu on ottanut ja erityisesti antanut.

Edelleen siis oman urheilu-uran jälkeenkin käyn pelaamassa jalkapalloa ja jääkiekkoa, sekä ravaan uutena mieltymyksenä kuntosalilla, ja seuraan penkkiurheilijan roolissa hyvin aktiivisesti erilaisia lajeja, pääasiassa jalkapalloa, jääkiekkoa ja amerikkalaista jalkapalloa tällä hetkellä.

Urheilusta tulee tajuttoman hyvä olo, se on sosiaalista ja kaikinpuolin mahtavaa!

Miksipä siis ei sitoisi hokkareita koipiin ja lähtisi kikkailemaan mustan kumin palan kanssa jäälle aina kun mahdollista?

Pelisilmää

Mitä pelisilmä on ja miten se näkyy käytännössä?

Pelisilmä on termi, jota käytetään pääasiassa kenties urheilussa. Urheilussa se tarkoittaa, että osaa 'ennustaa' tulevaa ja odottaa, mitä muut eivät välttämättä osaa odottaa.

Hyvää pelisilmää osoittaa, että esim. jääkiekossa pystyy syöttämään kaverille, joka on vapaana ja hyvässä paikassa vaikeammastakin paikasta, ja toisaalta että kaveri ajautuu vapaaksi hyvälle paikalle ja tarjoaa mahdollisuuden syötölle. Kyse voi olla siis kahdensuuntaisesta kommunikaatiosta.

Mielipidekirjoitukseni ei ole kuitenkaan täysin urheiluun liittyvä.

Idea tähän tuli, kun sosiaalisessa mediassa on viime aikoina pyörinyt video, jossa pyöräilijä lähtee ylittämään tietä pyöräilykaistalta suojatien yli.

Pyöräilijä näyttää kädellään kyllä suuntamerkin, mutta ei sen enempää katso taakseen, tuleeko autoja vaan lähtee suorilta kääntymään suojatielle. Suojatien kohdalla on jo tässä kohdassa auto, joka joutuu painamaan jarrut lattiaan kun pyöräilijä on kääntymässä väkisin lähes alle.

Ensimmäisen auton takana olevassa autossa on kamera, jolla tämä on kuvattu. Tämän jälkimmäisen auton eteen pyöräilijä pysähtyy keskelle suojatietä, ns. 'vittuillakseen' ja todistellakseen että hänellä on oikeus mennä ensin. Lopuksi näyttää vielä hommaan kuuluvasti keskisormea ja hymyilee hyvin vittumaisesti.

Tässä skenaariossa, pelisilmä on aivan hukassa pyöräilijältä, kuten arvata saattaa.

Pyöräilijöistä on muutenkin ollut hyvin paljon puhetta, että he ovat liikenteen tauti ja hankaloittavat kaikkien elämää. Itse osittain allekirjoitan tämän, mutta en yleistä.

On fiksuja pyöräilijöitä, jotka osaavat lukea liikennettä ja ennakoida tulevia mahdollisia tapahtumia. Nämä fiksut todella katsovat taakseen ja ympärilleen muiden liikenteenkäyttäjien varalta, väistävät jos täytyy eivätkä tunge väliin vain koska he 'voivat'.

Sitten on näitä ylläolevan esimerkin mukaisia vittupäitä, jotka kuvittelevat omistavansa Suomen liikenteen. Erityisesti Helsingissä on pyöräilijöitä ajateltu hyvinkin paljon. On paljon pyöräkaistoja ja kevyen liikenteen väyliä ympäri kaupunkia. Silti nämä kahdella renkaalla kulkevat pikku maantiekojootit ajavat mm. kävelytiellä, kun siinä vieressä on se pyörätie. Joskus ei voi ymmärtää ihmisen ajatusmaailmaa..

Pyöräilykypärät ovat sentään hieman taas yleistyneet, kun ollaan päästy yli siitä buumista, ettei vain voinut käyttää kypärää.

Sitä tulee silti mieleen, paljonko pyöräilykypärä todellisuudessa pelastaa siitä vähästäkin järjen rippeestä siinä vaiheessa kun käännytään siihen suojatielle katsomatta, ja takaa tuleekin rekka joka ei osaa kyseistä päähänpistoa ennakoida ja jyrää päälle..?

Edelleen, en yleistä pyöräilijöitä kaikkia, vaan on niitä fiksujakin ja kiitokset heille esimerkillisestä liikenteenkäytöstä.

Tämä pelisilmä pätee myös todella moneen muuhun seikkaan elämässä ja muiden ihmisten kanssa käyttäytymisessä, pyöräily tuli vain ajankohtaisista uutisista päällimmäisenä esimerkkinä mieleen.

Hakekaa YouTubesta hakusanalla 'pyöräilijä', niin näette elävän elämän esimerkkejä näistä esimerkin kaltaisista sankareista.

Koulutus vs. työkokemus

Mietteitä aiheesta koulutus vs. työkokemus

Asiahan ei ole niin yksiselitteinen, että sitä joko mennään opiskelemaan tai töihin.
Korkeakouluun, tai nykyään jopa ammattikouluun, ei niin vain kävellä sisään ja haeta tutkintoa.
Työpaikalla pätee sama tilanne, töihin ei vain kävellä sisään ja ruveta uraohjukseksi.

Avaan ajatuksiani omalta kannaltani, jotka eivät varmasti päde kaikkiin.

Koulutus

Olen suorittanut peruskoulun, ammattikoulun, välissä armeijan ja kohtapuoliin korkeakoulun.
Taustaksi voin sanoa että olen myöskin ollut töissä erilaisissa työpaikoissa, tehden monenlaista työtä. Tälläkin hetkellä ns. harjoittelussa toimistorottana, mutta myös osa-aikaisesti teen turvallisuusalan töitä.

Omalle kohdalleni koulutus ei peruskoulun jälkeen ole oikein kolahtanut.
Ammattikoulu nyt vielä meni ja sieltä jäi jotain muutakin käteen kuin vain tutkintotodistus.
Mutta korkeakoulussa kurssit ovat olleet edellisen kertausta, asiaa joka on jo maalaisjärjellä selkeää tms. ja olen käytännössä 'surffaillut' koko koulun.
Se miksi en ole lopettanut korkeakoulua oli aiemmin vaihto-opiskelumahdollisuudet jotka käytin hyväkseni (ja edelleen ihmettelen miksi jokainen ei lähde vaihtoon?) sekä vaihtojen jälkeen tosiasia, ettei tutkintoa ole enää paljoa jäljellä, joten miksei nyt vähän rutistaisi ja hakisi tutkintoa pois.
Nämä loppuopinnot ovat vain koko kolmen vuoden paketointia, eli opinnäytetyön kirjoittamista ja muutama jämäkurssi. Ne eivät sinällään opeta enää yhtään mitään.

Mitä olen siis saanut korkeakoulusta irti?
Ehdottomasti päällimmäisenä tulee mieleen vaihto-opiskeluajat. Niissäkään ei se ulkomainen koulutus ja opiskelutavat, vaan loistavat kokemukset, uudet ja erilaiset ihmiset eripuolilta maailmaa.
En tosiaan siis yleistä että kaikilla homma menee näin, niin se vain meni minulla.

Työkokemus

Olen kokeillut siis monenlaista työtä. Olen ollut kaupan kassalla, myyjänä, jopa 'ovelta ovelle' myyjänä. Lisäksi tehdas/varastohommissa ja tosiaan nykyisillään toimistossa ja turvallisuusalalla.

Täytyy myöntää, että moni paikoista on tullut koulun työharjoittelun kautta, mutta mennäänkö opiskelemaan vain siksi että pääsee työharjoitteluun ja sitä kautta keräämään työkokemusta?

Nykyään on todella vaikea saada työpaikkaa. Työttömyyden luvut ja tarinat hyppelevät silmille uutisten otsikoissa. Pelkästään jo hetken palkaton työharjoittelu tai vastaava voi kuitenkin avata portin palkalliseen työhön ja kerryttää sitä kokemusta, jota työnantajat katsovat enemmän kuin mitään muuta nykypäivänä.

Kuitenkin, työpaikoista ja työkokemuksella olen itse oppinut todella paljon nopeammassa ajassa kuin koulupenkiltä niin opiskelemastani alasta kuin yleisistä tavoista ja käytännön opeista, jotka koen tärkeämmäksi kuin koulusta opituista 'pakollisista kursseista'.

Töissä saa olla niin paljon enemmän tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa, jotka taholtaan opettavat erilaisista asioista, tarkoituksellaan tai vahingossakin.

Piti saada tämä kirjoitettua ylös omasta päästäni, toivottavasti on hengenheimolaisia.

Peace.

Lokakuun maanantai

Lokakuun maanantai

Voiko olla masentavampaa otsikkoa..?

Rentouttava viikonloppu ohi, uusi viikko töissä ja vielä aina sateinen ja harmaa lokakuun päivä.

Näistä on aina juttua, onko syksyn harmaus ja sateisuus (ja loppujen lopuksi ihan mikä vaan) vain asennekysymys?

Sillehän ei kukaan voi käytännössä mitään millaiset olosuhteet päällämme on, niin kelin puolesta kuin henkilökohtaisesti. Kun vettä sataa ja aurinkoa ei näe kahteen viikkoon, helppo se on sanoa hyväntuulisena että kyse on asenteesta kun itsellä pyyhkii hyvin ja elämä rullaa mallillaan.

Meneppä sanomaan asenteesta kaverille, jolla on työ lähtenyt juuri alta, vaimo jättänyt ja koira kuollut niin voi tulla pahimmassa tapauksessa nyrkkiä naamaa kohti.

Kaikki ei ole niin mustavalkoista (tai syksynkeltaista ja oranssia), eihän?

Eipä siinä, itsellä ei ole nyt valitettavaa. Itse asiassa menee melkoisen hyvin tällä hetkellä.

Kuitenkaan en pidä syksystä. Kesän auringon ja lämmön jälkeen odotan vain lumen tuloa ja kunnon pakkasia.

Pidän todella valkoisesta maasta ja sen tuomasta valoisuudesta, ja kun lumi narskuu kengänpohjissa. Pakkanenkaan ei haittaa kun pukeutuu kunnolla.

Viikonlopun jäljiltä olisi myös paljon raportoitavaa urheilun puolella,

Katsotaan mihin päin jutut lähtevät leviämään ajan myötä.

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/13209467/?claim=yg29hqsre2m">Follow my blog with Bloglovin</a>

Haukka

Kuka? Miten? Miksi?

Ensimmäinen teksti, toimii tottakai pienenä esittelynä ja kertomuksena hommasta. Lähdetään avaamaan tietyillä avainkysymyksillä ja samalla esittelen itseni tämän ruudun takaa ja hieman motiivejani aloittaa tälläinen hasardi harrastus.

Kuka?

Olen 23-vuotias, Tampereelta maailmalle lähtenyt jätkä.

Opiskelen korkeakoulussa, mutta opintoni ovat lopuillaan, joten sen laitoksen voin toivottavasti lähitulevaisuudessa jättää taakseni ja aloittaa uutta elämää uudelta pohjalta.

Opintojeni vaatimuksesta olen tällä hetkellä suorittamassa työharjoitteluani ja teen samalla lopputyötäni 'ikuisuusprojekti' tyylillä, eli olen sen jo aloittanut alkukesästä mutta vielä on hyvin vaiheessa. Tavoite aikatauluksi on saada sekä harjoittelu että lopputyö valmiiksi vuoden 2014 puolella, ensi vuonna hoidan opiskelut loppuun - tai näin on tarkoitus.

Olen kiinnostunut monista asioista ja erityisesti kokeilemaan mahdollisimman paljon erilaisia juttuja. Siksi kirjoitan tätäkin, olen blogia suunnitellut kirjoittavani jo pitkään ja tästä lähtee. Millaista sisältöä tähän on tulossa, siitä seuraavan kysymyksen alla.

Asuin elämäni 21 ensimmäistä vuotta synnyinkaupungissani Tampereella, kunnes tajusin että haluan liikkeelle enkä jumittaa enää paikallani.

Lähdin opintojeni yhteydessä 2 kertaa vaihto-opiskelemaan, jonka aikana asuin vajaan vuoden ulkomailla kahdessa eri maassa - Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Tiettyjen sattumien summana, muutin 2014 alkuvuodesta Helsinkiin, jossa nyt viihdyn todella hyvin.

Nyt tuli jälleen hieman sellainen fiilis, että tarvitsen jotain uutta sisältöä omaan elämääni ja päätin viimein aloittaa projektin nimeltä blogi. En tiedä mitä odottaa, tuleeko tämä elämään pitkään vai onko tämä vain hetken mielijohde, mutta katsotaan.

Miten?

Miten sitten ylläpidän blogia, mitä sisältöä aion jakaa?

Blogejahan on nykypäivänä tuhansia ja tuhansia, erilaisia ja samanlaisia.

En aio yrittää väkisin erottautua ja luoda jotain uutta, mitä kukaan ei ole aikaisemmin miettinyt.

Aion kertoa elämästäni, tapahtumista ja mietteistä. Voin käyttää blogiani pääni tyhjentämisessä, eräänlaisena 'terapia'välineenä. Tai sitten vain päivitellä mitä elämässäni tapahtuu.

Eräänlaisena 'erikoisempana' sisältönä aion keskittyä urheiluun.

Urheilu on erittäin lähellä sydäntäni, olen itse harrastanut monia lajeja monia vuosia ja seuraan edelleen aktiivisesti monia eri lajeja.

Teen näille oman 'kategorian', johon laitan näitä posteja, joita voi sitten aiheesta kiinnostuneemmat lukea enemmän. MUTTA edelleen, tämä ei ole puhtaasti urheilublogi, urheilu on vain tietty osa sisältöä.

Tulevaisuuden suunnitelmissani on hankkia järjestelmäkamera, jotta saisin hieman aloitettua toista harrastusta, joka on mietteissäni pitkään ollut, eli valokuvaamista.

Tämä tosin on hieman tulevan miettimistä vielä, mutta kuvia tietysti aion julkaista nykyäänkin, tosin laatu voi olla hieman toista.

Miksi?

Kuten aiemmin mainitsin, tällä hetkellä on fiilis että kaipaan taas jotain 'uutta'.

Blogaaminen on ollut takaraivossani monia vuosia jo, joten nyt sain jostain kipinän ottaa härkää sarvista ja aloittaa.

Minulla on upea tyttöystävä, mutta ajattelin että asioista kirjoittaminen ja puiminen julkisesti toisi asioihin erilaisen ulottuvuuden ja mahdollisesti näkökulmia.

Lisäksi Suomessa ei ainakaan ole vielä tarpeeksi blogeja, jotka käsittelevät urheilua laajasti ja syvällisesti (jälkimmäisestä en osaa luvata tässäkään blogissa..).

Tästä siis lähtee, julkaisurytmiä ei ole. Posteja voi tulla muutamakin päivässä, joskus voi olla viikon (viikkojen?) taukoja.

Jos todella pitkään aikaan ei kuulu mitään, se tarkoittaa että kiinnostus on loppunut.

Tässä tapauksessa tosin yritän ilmoittaa siitä ja poistaa koko blogin, ettei jää kummittelemaan.

Toivottavasti viihdyt matkassa,

Haukka
haukkablog@gmail.com